Sieltähän se tuli kuin tulikin. Jatkuva vellovan etova olo siis. Ei tämä onneksi ole mitään verrattuna edellisen raskauden pahoinvointiin. Ei sinne päinkään. En tiedä, miten selviäisin vastaavasta 9 kuukauden infernaalisesta kestodarrassa tässä elämäntilanteessa, jossa töiden lisäksi saa pyörittää aivan erilaista ja paljon intensiivisempää arkea.
Etova olo on ollut riesanani nyt noin viikon. Se ei hellitä oikeastaan missään vaiheessa vuorokautta. Olo muistuttaa lähinnä darran sitä vaihetta, kun mikään ei oloa helpota, vaan esimerkiksi ajatuskin ruuasta vain pahentaa oloa.
Onneksi vellovan etova olo on kuitenkin hyvinkin siedettävissä rajoissa. Toki päivän haasteista selviäminen tämän olon kanssa vie paljon normaalitilannetta enemmän energiaa. Vaan ehkäpä pääsen tällä kertaa edellistä helpommalla - ainakin pahoinvoinnin osalta.
Meillä vaihtui tänään jo 9. raskausviikko ja huomenna on ensimmäinen neuvolakäynti. Aikoja oli TODELLA vaikea saada influenssarokotusviikolle ja sain nyt jonkun tavallista ensimmäistä käyntiä lyhemmän ajan, kun ne kaksi tällä tai ensi viikolla vapaana ollutta aikaa olisivat olleet täysin eri puolella Helsinkiä. (Jouduin siis siirtämään aiemmin varaamani ajan viime viikolla työn takia.)
Tirautin tietenkin tästäkin asiasta kyynelet puhelimessa aikaa varatessani. Taitaa kuitenkin olla niin, että jos en sitä olisi tehnyt, niin olisin ihan oikeasti matkustanut kaupungin toiselle puolelle neuvolaan.
tiistai 26. marraskuuta 2019
keskiviikko 20. marraskuuta 2019
Pieni sydän ♥
Sisälläni sykkii kuin sykkiikin pieni sydän! Kaikki oli siis kunnossa aamun varhaisultrassa.
Olin etukäteen jännittänyt varhaisultraa aika lailla. Pelkäsin, ettei sisälläni olisikaan (enää) mitään elävää. Tuo pelko ei onneksi ollut mitenkään hirvittävän suuri, vaan oloni on ollut pääsääntöisesti luottavainen tämän raskauden suhteen.
Enemmän pelkäsin alkioiden määrää. Follikkeliultrassa näkyi käytännössä vain yksi suuri follikkeli, mutta tuosta ultrasta ovulaatioon meni lähes viikko, joten koskaan ei tiedä. Etenkään, kun edellisillä hoitokierroilla ovulaatiokypsiä follikkeleita oli vähintään kolme ja tässäkin kierrossa näkyi johtofollikkelin vieressä litistynyt follikkeli, jonka koon mittaaminen oli käytännössä mahdotonta.
Puoliskoni ei päässyt mukaan ultraan, sillä jouduin töitteni takia varaamaan todella aikaisen ajan, eikä normaalisti lähes kahdeksaan nukkuvan Tiitiäisen repiminen ylös tarpeeksi varhain päiväkotiin viemistä varten olisi ollut reilua. Niinpä poljin klinikalle yksin.
Jännitys alkoi vasta odottaessani pääsyä lääkärillemme. Kyllä ihminen voikin jännittää! Onneksi lääkäri oli aika lailla ajallaan ja ultrattavaksi kivuttuani sikiöpussi ja alkio vahvasti sykkivine sydämineen löytyivät heti. Keltarauhanen porskuttaa vasemmalla, missä kuuluukin ja muistuttaa myös säännöllisesti itsestään pienten nippailujen ja jomotusten muodossa.
Kaikki oli siis hyvin. Alkion koko vastasi viikkoja 7+1, mikä kuulemma täsmää hyvin hedelmöitysajankohdan kanssa, kun ovulaation sain bongattua illalla 12.10. Meidän perheeseemme saapuu siis lisävahvistusta 7. heinäkuuta, mikäli tämä pieni on kuten Tiitiäinen ja syntyy täsmälleen laskettuna päivänä. Toki matka on vielä pitkä ja kaikkea voi tapahtua.
Olen niin onnellinen!
Meidän pieni Haitula. ♥
Olin etukäteen jännittänyt varhaisultraa aika lailla. Pelkäsin, ettei sisälläni olisikaan (enää) mitään elävää. Tuo pelko ei onneksi ollut mitenkään hirvittävän suuri, vaan oloni on ollut pääsääntöisesti luottavainen tämän raskauden suhteen.
Enemmän pelkäsin alkioiden määrää. Follikkeliultrassa näkyi käytännössä vain yksi suuri follikkeli, mutta tuosta ultrasta ovulaatioon meni lähes viikko, joten koskaan ei tiedä. Etenkään, kun edellisillä hoitokierroilla ovulaatiokypsiä follikkeleita oli vähintään kolme ja tässäkin kierrossa näkyi johtofollikkelin vieressä litistynyt follikkeli, jonka koon mittaaminen oli käytännössä mahdotonta.
Puoliskoni ei päässyt mukaan ultraan, sillä jouduin töitteni takia varaamaan todella aikaisen ajan, eikä normaalisti lähes kahdeksaan nukkuvan Tiitiäisen repiminen ylös tarpeeksi varhain päiväkotiin viemistä varten olisi ollut reilua. Niinpä poljin klinikalle yksin.
Jännitys alkoi vasta odottaessani pääsyä lääkärillemme. Kyllä ihminen voikin jännittää! Onneksi lääkäri oli aika lailla ajallaan ja ultrattavaksi kivuttuani sikiöpussi ja alkio vahvasti sykkivine sydämineen löytyivät heti. Keltarauhanen porskuttaa vasemmalla, missä kuuluukin ja muistuttaa myös säännöllisesti itsestään pienten nippailujen ja jomotusten muodossa.
Kaikki oli siis hyvin. Alkion koko vastasi viikkoja 7+1, mikä kuulemma täsmää hyvin hedelmöitysajankohdan kanssa, kun ovulaation sain bongattua illalla 12.10. Meidän perheeseemme saapuu siis lisävahvistusta 7. heinäkuuta, mikäli tämä pieni on kuten Tiitiäinen ja syntyy täsmälleen laskettuna päivänä. Toki matka on vielä pitkä ja kaikkea voi tapahtua.
Olen niin onnellinen!
Meidän pieni Haitula. ♥
sunnuntai 10. marraskuuta 2019
Sairastuvalla
Tällä sairastetaan. Edelleen. Olen ollut nyt reilun viikon sairaana ja maannut sängyssä kaiken ajan, jonka vain olen Tiitiäisen kanssa puuhailulta ja pakollisten duunien teolta pystynyt.
Torstaihin asti onnistuin lepäämisessä ihan hyvin. Sitten Tiitiäinenkin sairastui. Aikamoista puuhaa olla kotona sairaan lapsen kanssa, kun on itse sairaana eikä ole jäätävän kurkkukivun takia pystynyt nukkumaan lähes viikkoon. Onneksi oma oloni helpotti loppuviikosta edes hieman ja parina viime yönä olen herännyt enää muutamia kertoja eikä kurkkukipu, nenän tukkoisuus, tulehtunut silmä (kyllä, sekin!) ole enää valvottanut.
Raskausoireista en osaa sanoa oikeastaan mitään. Olo on sairastamisen takia niin kaamea, että kaikki energia menee sen kanssa selviämiseen. Rinnat kyllä aristavat. Olen onnistunut kääntämään tämän nyt jotenkin niin päin, että jos tästä taudista selviän, niin kyllä tuo pikkuinen asukkikin varmasti selviää. Syliin asti.
Ehkä huomenna on helpottanut vähän lisää? Ja sitten suoraan influenssarokotepiikille!
Torstaihin asti onnistuin lepäämisessä ihan hyvin. Sitten Tiitiäinenkin sairastui. Aikamoista puuhaa olla kotona sairaan lapsen kanssa, kun on itse sairaana eikä ole jäätävän kurkkukivun takia pystynyt nukkumaan lähes viikkoon. Onneksi oma oloni helpotti loppuviikosta edes hieman ja parina viime yönä olen herännyt enää muutamia kertoja eikä kurkkukipu, nenän tukkoisuus, tulehtunut silmä (kyllä, sekin!) ole enää valvottanut.
Raskausoireista en osaa sanoa oikeastaan mitään. Olo on sairastamisen takia niin kaamea, että kaikki energia menee sen kanssa selviämiseen. Rinnat kyllä aristavat. Olen onnistunut kääntämään tämän nyt jotenkin niin päin, että jos tästä taudista selviän, niin kyllä tuo pikkuinen asukkikin varmasti selviää. Syliin asti.
Ehkä huomenna on helpottanut vähän lisää? Ja sitten suoraan influenssarokotepiikille!
tiistai 5. marraskuuta 2019
Hyvästit huolettomuudelle
Niinhän siinä sitten kävi, että heitin huolettomuudelle hyvästit aika lailla samaa tahtia, kun raskaustestiin piirtyi kaksi viivaa. Kaikkea muuta olin mielessäni päättänyt, toivonut ja uskonut.
Olin yksinkertaisesti muka päättänyt, etten tällä kertaa aio vaivata päätäni raskauden onnistumisesta tai epäonnistumisesta mahdollisesti kertovista merkeistä murehtimalla. Jo senkin takia, ettei niille mitään mahda, minkä lisäksi mikä tahansa merkki saattaa lopulta kertoa melkein mistä tahansa. Tai olla kertomatta mistään. Nämä raskauden onnistumiseen liittyvät stressaamisasiathan ovat juuri niitä asioita, joita pystyy itse kontrolloimaan. Not.
No, jos ei päättäminen onnistuisi, minkä vähän etukäteen aavistinkin, niin ainakin vilpittömästi toivoin, että tällä kertaa ei ilmaantuisi mitään sellaista, joka turhaan herättäisi pelkoa ja ylimääräisiä kysymyksiä raskauden onnistumisesta. Vaan ilmaantuipa heti. Oireita ei oikeastaan ole. Toki jos oikein hieromalla hieron rintojani, niin kyllä pientä herkkyyttä on havaittavissa nännien läheisyydessä.
Vasen munasarjakin, jossa on munarauhanen, on kertonut välillä aika voimallisestikin olemassaolostaan. Vaan eipä kerro enää. Myös koholla ollut lämpö on palannut aika lähelle normaalilukemia - paljon aikaisemmin, kuin onnistuneessa raskaudessa. Nenä on kyllä tukossa, mutta sitä taitaa selittää kaikkein eniten tällä hetkellä riesanani jo reilut kolme päivää ollut saatanallinen flunssa. Samainen flunssa ei ole antanut minun nukkua, kuin yksittäisiä silmäyksiä viimeisen neljän yön aikana. Pitikin tähän väliin saada tuo tauti stressaamaan kehoani!
Raskauden varmistuttua, mieleeni hiipi ensimmäisenä pienimuotoinen pakokauhu siitä, miten selviäisin toisen kerran edellisessä raskaudessa lähes koko ajan piinanneesta infernaalisesta pahoinvoinnista. Ehdin melkein iloita tajuttuani, että edellisessä raskaudessa se piinasi minua jo tässä vaiheessa - ehkei samanmoista tällä kertaa tulisikaa! Tunne taipui kuitenkin ilon sijaan hyvin äkkiä huoleksi - yön pimeinä tunteina jopa pieneksi paniikin poikaseksi. Nyt maksaisin mitä vain, että saisin edes pienen muistutuksen tuosta ympärivuorokautisesta elämäni darrasta.
Ja viimeisenä vaan ei vähäisimpänä - tuhruvuoto. Sieltähän se taas tuli, se ehkä eniten pelkäämäni asia. Tuli tuhruvuotoa onnistuneessakin raskaudessa. Kahdesti. Ja ihan oikeaa vertakin. Ja hyvin yleistäkin se on. Taitaa jopa olla yleisempää, kuin se, ettei sitä tulisi. Silti tuo tuhruvuoto yhdistyy mielessäni edelleen hyvin vahvasti ensimmäiseen, kesken menneeseen raskauteen. Tuo alkuraskaus oli myös hyvin vähäoireinen - hyvin samanlainen kuin tämä.
Olin osannut kuitenkin varautua myös siihen, ettei toiveeni helposti luotettavasta raskaudesta välttämättä toteutuisi. Uskoin kuitenkin vahvasti siihen, että yksi onnistunut raskaus, oma lapsi ja aiempaa kiireisempi arki saisivat aikaan sen, että kaikista mahdollisista raskausmielenrauhani häiritsijöistä huolimatta, aiemmin kokemalleni pelolle raskauden onnistumisesta ei yksinkertaisesti enää olisi samanlaista sijaa mielessäni.
Olin väärässä. Pahemman kerran. Taidan laittaa paukkuni nyt yritykseen selvitä kahden viikon päässä häämöttävään varhaisultraan.
Olin yksinkertaisesti muka päättänyt, etten tällä kertaa aio vaivata päätäni raskauden onnistumisesta tai epäonnistumisesta mahdollisesti kertovista merkeistä murehtimalla. Jo senkin takia, ettei niille mitään mahda, minkä lisäksi mikä tahansa merkki saattaa lopulta kertoa melkein mistä tahansa. Tai olla kertomatta mistään. Nämä raskauden onnistumiseen liittyvät stressaamisasiathan ovat juuri niitä asioita, joita pystyy itse kontrolloimaan. Not.
No, jos ei päättäminen onnistuisi, minkä vähän etukäteen aavistinkin, niin ainakin vilpittömästi toivoin, että tällä kertaa ei ilmaantuisi mitään sellaista, joka turhaan herättäisi pelkoa ja ylimääräisiä kysymyksiä raskauden onnistumisesta. Vaan ilmaantuipa heti. Oireita ei oikeastaan ole. Toki jos oikein hieromalla hieron rintojani, niin kyllä pientä herkkyyttä on havaittavissa nännien läheisyydessä.
Vasen munasarjakin, jossa on munarauhanen, on kertonut välillä aika voimallisestikin olemassaolostaan. Vaan eipä kerro enää. Myös koholla ollut lämpö on palannut aika lähelle normaalilukemia - paljon aikaisemmin, kuin onnistuneessa raskaudessa. Nenä on kyllä tukossa, mutta sitä taitaa selittää kaikkein eniten tällä hetkellä riesanani jo reilut kolme päivää ollut saatanallinen flunssa. Samainen flunssa ei ole antanut minun nukkua, kuin yksittäisiä silmäyksiä viimeisen neljän yön aikana. Pitikin tähän väliin saada tuo tauti stressaamaan kehoani!
Raskauden varmistuttua, mieleeni hiipi ensimmäisenä pienimuotoinen pakokauhu siitä, miten selviäisin toisen kerran edellisessä raskaudessa lähes koko ajan piinanneesta infernaalisesta pahoinvoinnista. Ehdin melkein iloita tajuttuani, että edellisessä raskaudessa se piinasi minua jo tässä vaiheessa - ehkei samanmoista tällä kertaa tulisikaa! Tunne taipui kuitenkin ilon sijaan hyvin äkkiä huoleksi - yön pimeinä tunteina jopa pieneksi paniikin poikaseksi. Nyt maksaisin mitä vain, että saisin edes pienen muistutuksen tuosta ympärivuorokautisesta elämäni darrasta.
Ja viimeisenä vaan ei vähäisimpänä - tuhruvuoto. Sieltähän se taas tuli, se ehkä eniten pelkäämäni asia. Tuli tuhruvuotoa onnistuneessakin raskaudessa. Kahdesti. Ja ihan oikeaa vertakin. Ja hyvin yleistäkin se on. Taitaa jopa olla yleisempää, kuin se, ettei sitä tulisi. Silti tuo tuhruvuoto yhdistyy mielessäni edelleen hyvin vahvasti ensimmäiseen, kesken menneeseen raskauteen. Tuo alkuraskaus oli myös hyvin vähäoireinen - hyvin samanlainen kuin tämä.
Olin osannut kuitenkin varautua myös siihen, ettei toiveeni helposti luotettavasta raskaudesta välttämättä toteutuisi. Uskoin kuitenkin vahvasti siihen, että yksi onnistunut raskaus, oma lapsi ja aiempaa kiireisempi arki saisivat aikaan sen, että kaikista mahdollisista raskausmielenrauhani häiritsijöistä huolimatta, aiemmin kokemalleni pelolle raskauden onnistumisesta ei yksinkertaisesti enää olisi samanlaista sijaa mielessäni.
Olin väärässä. Pahemman kerran. Taidan laittaa paukkuni nyt yritykseen selvitä kahden viikon päässä häämöttävään varhaisultraan.
lauantai 2. marraskuuta 2019
Oikein arvattu
Meille tulee ehkä toinen vauva! ♥ Kyllä, raskaustesti näytti siis positiivista, kuten olin jo aavistellutkin. Oli ihana nähdä puoliskon onnelliset ja helpottuneet kasvot sekä kuulla hänen onnea ja intoa tihkuvat sanansa, kun näytin testin tuloksen hänelle.
Viimeistään tuossa vaiheessa tajusin kuitenkin myös sen, että nämä reilut seitsemän kuukautta yrittämistä oli alkanut nakertaa jo hänenkin uskoaan meidän mahdollisuuteen saada toinen lapsi (alkuun). Tai ainakin saada se (alkuun) aiempia kertoja helpomman ja kivuttomamman kautta.
Ihmeellistä, että sisälläni kasvaa todennäköisesti jälleen pieni ihmisen alku! Tällä kertaa tuo ajatus tuntuu todella erilaiselta, mutta vähintään yhtä ihanalta ja jännittävältä, kuin edellisillä kerroilla. Olin myös päättänyt, etten tällä kertaa aio pelätä niin paljon raskauden onnistumisen puolesta, vaan ainoastaan nauttia (tai kärsiä pahoinvoinnista ym. "arkisista" raskausasioista).
Mutta. Sairastuin eilen korkeaan kuumeeseen. Nyt tietenkin pelkään, että kuume vaurioittaa pientä ihmisen alkua. Olen onnistunut myös kehittämään mielessäni tarinan siitä, kuinka kuume johtuu siitä, että kehoni yrittää päästä sisällään kasvavasta uudesta ihmisen alusta eroon. Hullua, tiedän.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)