Sokerilientä

Täällä sitä taas istutaan - HUSLABilla sokerirasituskokeessa. Jännittää, kuinka tällä kertaa käy. Unet ovat kehnommat, kuin edellisissä raskauksissa, syön huonommin ja liikun vähemmän. Ikääkin on enemmän. Etenkin nyt raskausaikana on maistunut herkut päivittäin. Nyt sitten vain odotellaan  - ensin tunti, sitten toinen ja lopulta niitä tuomion antavia tuloksia.

Näin koko viime yön enemmän ja vähemmän ahdistavia ja painajaismaisia unia sokerirasitukseen liittyen. Eilinen päivä oli kiireinen ja olin äänivaltaisena edustajana tärkeässä kokouksessa, joka päättyi vasta iltaseitsemän jälkeen - siis paastoajan jo alettua. Jouduin siis viimeistelemään päivällisen ja viimeisimmän hiilaritankkauksen siellä. Illalla en meinannut saada unta, kun kävin aivan ylikierroksilla ja päälle Tiitiäinen vielä herätti haluten viekkuun nuķkumaan.

Näkemissänu unissa heräsin joka kerta auttamatta myöhässä, söin vahingossa aamulla karkkia ja poljin kiellettyä hikivauhtia labraan. Missä unessa nyt mitäkin. Olo on yön jäljiltä nuutunut eikä vadelman makuinen sokeriliemi varsinaisesti parantanut oloa. (Ja jälleen kerran mietin, miksi 50-kiloinen joutuu litkimään lientä saman verran, kuin tuplat painava!)

Pyöräilin aamulla kävelyvauhtia labraan (urheilu ennen rasitusta on kielletty) ja nautin aamuauringosta. Tuntuu omituiselta olla taas täällä - viimeisen kerran koskaan tällä asialla. Samalla jännitän myös Peikkulaisen veriryhmää. Meillä on 50/50-todennäköisyys rhD-veriryhmän osalta ja toivon toden teolla, että arpa osuu Tiitiäisem tavoin negatiiviselle.

Tiistaina kirjoitin, kuinka Peikkulaisen vähäiseltä tuntuvat liikkeet huolettaa. Eilen hän sitten mylläsikin yllättäen koko päivän. Enkä nyt liioittele - liikkeitä todella tuntui lähes koko päivän. Tiedän hyvin, että näillä viikoilla sikiö on vielä sen kokoinen, että sikiö pääsee kääntyilemään vapaasti ja muutenkin on vielä aika hentoinen, minkä takia liikkeet eivät aina tunnu samalla tavoin. Silti vähäisiltä ja hennoilta tuntuvat liikkeet mietityttävät.

Nyt odotellaan. Odotellaan sokerirasituskokeen päättymistä, labrojen tuloksia, ensimmäistä kontrolliultraa, Peikkulaisen kasvua ja liikkeiden muuttumista. On edelleen vaikea sisäistää, että meille on tulossa kolmas vauva.

Rakenneultrassa kaikki hyvin

Rakenneultra tosiaan oli ja meni. Ultran teki äitiyspoliklinikan lääkäri Haitulalta aikanaan sydämestä löytyneiden pienten reikien takia. Kaikki näytti olevan Peikkulaisella hyvin ja hän oli ymmärtääkseni mittojensa puolesta aika lailla keskiverto tapaus.

Sukupuolikin varmistui ja olin osunut jälleen kerran arvaukseni kanssa oikeaan. Olin sukupuoesta jopa niin varma, ettemme olleet oikeastaan edes miettineet nimiä eri sukupuolta olevalle vauvalle. Ensimmäistä kertaa varmistinut sukupuoli tietyllä tapaa harmitti minua. En oikein osaa edes sanoa, miksi ja tavallaan olen myös helpottunut, että sukupuoli on nyt se mikä on. Eli ota näistä ajtuksista nyt sitten selvää.

Seuraava ultra on jo reilun kahden viikon päästä ja myönnän, että jännitän sitä aika lailla. Peikkulainen ei ole mikään kova mylläämään enkä tunne liikkeitä kovin paljoa, vaikka istukka sijaitseekin visusti kohdun takaseinämässä. Pelkään tämän takia, että kaikki ei olekaan hyvin ja/tai sikiön kasvu on taas lähtenyt hidastumaan. 

Ennen ultraa on vielä sokerirasitus ja samalla selvinnee Peikkulaisen rhD-verityhmä. Nuokin jännittävät, vaikka kumpikaan ei kohdalle osuessan tietäisikään mitään maailmanloppua. Tiedän olevani nyt paljon huonommassa fyysisessä kunnossa, kuin edellisten raskauksien aikaan, minkä lisäksi ikää on taas kaksi vuotta enemmän, unet ovat huonommat ja ruokavalio aiempaa kehnompi. En tiedä, miten voikin olla tällä kertaa niin paljon vaikeampaa noudattaa edes hippasen terveellisempää ruokavaliota, vaikka ei nykyinenkään kyllä mikään ihan katastrofaalinen ole! Paino on silti tainnut nousta hieman edellisiä raskauksia reippaampaa tahtia.

Olo on kokonaisuudessaan onneksi hyvä ja pahoinvointikin on selvästi helpottanut viimeisen kuukauden aikana. Väsykin vaivaa aiempaa vähemmän, mutta edelleen nukun usein itsekin lasten päikkäreiden aikaan. Nyt kesällä olen kyllä tykännyt käydä myös päiväunikävelyllä lapset kärryissä nukkuen. 

Yritänpä kirjoitella muitakin kuulumisia vaikka sitten sokerirasituksessa odotellessani. Ihan hyvä näitä ajatuksia kun välillä on tuuletella sen sijaan, että omassa päässä pyörittelee. Jotenkin minun on vain edelleen vaikea päästä mukaan tähän raskauteen - johtuen tätä edeltäneistä kahdesta keskenmenosta.