tiistai 19. huhtikuuta 2022

Odottelua

Nyt mennään jo kahdeksattatoista raskausviikkoa, takemmin ottaen tänään on viimeisimmän laskettuun aikaan tulleen muutoksen mukaan rv 17+3. Liikkeitä olen tuntenut parin viikon ajan, mutta ne ovat olleet lähinnä hentoa kutittelua ja pieniä tökkäsyjä. Liikkeet alkoivat tuntua varmasti tunnistettavasti siis aika lailla samoilla viikoilla, kuin edellisissäkin raskauksissa.

Virtsatestin tulokset tulivat jo loppuviikosta ja bakteeriviljelystä löytyi bakteereita, mutta kukaan ei ole ollut minuun yhteydessä. Edelleen supistaa paljon ja alavatsa on usein kosketusarka, minkä lisäksi valkovuotoa tulee selvästi aiempaa enemmän. Itseäni tilanne tietenkin huolestuttaa ja pelottaa etenkin, kun lakko vain lajenee. Sitä olisi itselläni ihan tarpeeksi stressiä jo ilman tätäkin.

Tiitiäinen odottaa Peikkulaista jo kovasti ja on kovin kiinnostunut kaikista vauvoista. Hän haluaisi vain halailla, pusutella ja lohduttaa itkeviä vauvoja ja samalla suunnittelee, kuinka hän sitten hoitaa Peikkulaista. Saapa nähdä, millainen hänen todellinen reaktionsa on jos ja toivottavasti kun aikanaan saamme tuon pienen tapauksen tälle puolen. Haitula ei taida vielä ymmärtää koko asiaa.

Huomaan miettiväni tulevan lapsen sukupuolta todella paljon, mikä tuntuu hassulta, koska se ei ole aiemmissa raskauksissa mietityttänyt samalla tavalla (lukuun ottamatta sitä, että toivoin sydämeni pohjasta Haitulan olevan tyttö, koska raskuteeni liittyneet riskit olisivat tuolloin pienemmät). En ole myöskää lasteni syntymän jälkeen osannut ajatella heitä sukupuolensa kautta ja lasten sukupuoli onkin näyttäytynyt itselleni lähinnä sitä kautta, miten muut kohtaavat ja kohtelevat lapsiani sekä jonkin verran sitä kautta, mitä lapsille tulee puettua päälle - lähinnä niin, että koen joutuvani miettimään, mitä muut ihmiset mistäkin ajattelevat. Mutta niin vain Peikkulaisen sukupuoli pyörii mielessäni.

Rakenneultraan on aikaa vielä jokunen viikko, joten jännitettävää riittää sukupuolen, mutta ennen kaikkea kaiken muun takia. Emme ole vieläkään teettäneet nipt-tutkimusta emmekä ole osanneet päättää, mitä sen kanssa lopulta teemme. Sinänsähän se olisi kannattanut tehdä mahdollisimman varhain, jos siitä jotain vakavaa sattuisikin löytymään...

tiistai 12. huhtikuuta 2022

Supistaa, supistaa, supistaa

Otsikko sen sanoo: supistaa. Minulla on kaikissa raskauksissa alkanut supistelu varhain ja supistuksia on tullut paljon. Paljolla tarkoittan määrää, jota alkaa olla mahdotonta laskea.

Haitulan raskaudessa supistelu alkoi joitakin viikkoja aiemmin kuin Tiitiäisen raskaudessa ja sen laukaisi kunnolla tieto seulaan jämisestä. Voi toki olla, että supistuksia oli tullut jo ennen sitä, mutta varhaisemmilla viikoilla niitä on vaikeampi huomata ja tunnistaa supistuksiksi, kun kohtu on vielä niin pieni.

Tässä raskaudessa kuvittelen tunteneeni ensimmäiset supistukset jo ennen 11. raskausviikkoa. Tuon jälkeen varmoja supistuksia on tuntunut yhä useammin. Viime viikon lopusta supistelu yltyi sellaiseksi, että supistus on tuntunut olevan päällä lähes koko ajan. Lisäksi jatkuva supisteli (tai joku muu) on saanut aikaan sen, että supistuksen loputtuakin tuntuu kiristystä ja arkuutta alvatsan ja keskivartalon lihaksissa/alueella. 

En ole keksinyt, mitkä asiat supistuksia provosoivat enkä toisaalta keinoja, joilla supistuksen saa loppumaan. Haitulan raskaudessa istuminen oli selvästi pahin ja tuntuu, että tälläkin kertaa alkaa supistamaan herkästi joutuessani istumaan. Riittävästä syömisessä ja etenkin juomisesta tuntuu olevan jotain iloa.

Soitin sunnuntaina lopulta Naistenklinikalle ja sain kätilöltä ohjeen levätä, mitä olinkin jo toteuttanut, sekä ottaa ikäviin tuntemuksiin parasetamolia. Hän kehotti myös soittamaan neuvolaan, jotta saisin lähetteen virtsakokeeseen virtsatieinfektion poissulkemiseksi (kuten edellisissäkin raskauksissa).

Neuvolan kautta sain lähetteen virtsakokeeseen, mutta saapa nähdä, miten sen kanssa käy hoitajien lakon takia. Lähete tuli kiireellisenä, joten näytteeni analysoitaneen, jos nyt saan sen edes kiikutettua johonkin auki olevista Hus-labin laboratorioista, jotka sijaitsevat meiltä nähden hankalasti etenkin, kun oma vointi ei nyt taivu tavanomaiseen. 

Ylipäätään pelottaa lakon takia aika lailla. Pelottaa, että raskauden seuranta pettää taas. Ja ahdistaa, kun tiedän tämän stressaamisen paitsi aiheuttavan supistelua, niin olevan muutenkin sikiölle haitallista.