perjantai 30. elokuuta 2019

Kultainen keskitie?

Tämän kierron viimeinen Letrozol meni kurkusta alas äsken. Tai siis Femar. Letrozolia ei näytä saavan oikein mistään.

Ja niinhän minä kehitin apteekissa itkun tästäkin asiasta. Sinänsä turhaa, koska nimenomaan Femar on se alkuperäisvalmiste. Toisin sanoen täysin samaa tavaraa, kuin toisen valmistajan Letrozolit, joita olen tähän asti popsinut. Reippaasi kalliimpaa toki.

Itkun kehittäminen tällaisesta asiasta paljastaa, kuinka herkkä aihe tämä minulle on. Sinänsä se tuntuu hassulta, sillä nyt töiden alettua en ole miettinyt koko lapsiasiaa juurikaan, vaikka hoidoissa olemmekin. Elämä on todella hyvä näin, enkä rehellisesti sanottuna osaa edes ajatella, että meiltä puuttuisi jotain tai jokin asia voisi tehdä tästä jollain tavalla parempaa.

Töiden alkaminen on ollut parasta pitkään aikaan. Olen koko vanhempainvapaitteni ajan tehnyt hyvin pieniä omaan työhöni liittyviä juttuja, joten en missään vaiheessa ollut siis täysin irrottautunut töistä. Ehkä se tarjosi tietyllä tapaa pehmeämmän paluun "todelliseen" arkeen.

Toki tuntemuksiani varmasti selittää myös se, että Tiitiäinen on mallia Duracel pupu. Tuo ikiliikkuja on myös todella utelias ja alkoi liikkua hyvin varhain. Päiväunia hän on nukkunut valtaosan kotona viettämästäni ajasta todella kehnosti. Toisin sanoen tältä äidiltä oli puhti aika lailla ehtynyt jo hyvän aikaa ennen kuukauden takaista töiden ja päiväkodin alkua. 

Uuden arjen alkamisen herättämiin tuntemuksiin on vaikuttanut varmasti paljon myös se, että Tiitiäinen on viihtynyt päiväkodissa erinomaisen hyvin. Koenkin, että päiväkodin aloittaminen on ennen kaikkea hänen kannaltaan täydellinen valinta. Olen uskomattoman kiitollinen päiväkotijärjestelmästämme, jossa varhaiskasvatuksen ammattilaiset ja mietitty ympäristö kavereineen ja leluineen tarjoavat lapselleni asioita, joita minulla tai puoliskollani ei olisi mahdollista hänelle tarjota.

Itse olen saanut viimeisten neljän viikon aikana omaa aikaa enemmän, kuin puoleentoista vuoteen yhteensä, vaikka työni onkin luonteeltaan todella hektistä ja sitovaa. Se on tuntunut todella vapauttavalta ja tuonut samalla Tiitiäisen kanssa vietettyyn aikaan aivan uutta sisältöä ja syvyyttä. On toki myönnettävä sekin, että lapsen kanssa kotona olemisessa on omat korvaamattoman arvokkaat puolensa. Jokainen lapsi kuitenkin kasvaa ja kehittyy (omaan tahtiinsa), jolloin myös aika ajaa jossain vaiheessa kotihoidon ylivertaisuuden ohi.

Toki meidän tilanteemme on monen muun perheen vastaavaan tilanteeseen verrattuna aivan naurettavan helppo. Suorastaan hävettävän helppo. Päiväkoti sijaitsee reilun viiden minuutin kävelymatkan päässä kotoamme ja työpaikastani. Pääsenkin hakemaan Tiitiäisen useimmiten jo ennen neljää. Puoliskoni vie hänet aamuisin, sillä hänen ei tarvitse aloitella työpäivää minun tavoin ennen kahdeksaa.

Haasteitakin varmasti tulle. Puoliskoni ei voi käytännössä olla poissa töistä työnsä luonteen takia. Lisäksi hänen on vaikea päästä lähtemään niin, että ehtisi hakemaan Tiitiäisen viimeistään viideltä, vaikka minulla on keskimäärin joka viikko yksi päivä, jolloin töissä on pakko olla yli viiteen. Toki päiväkoti on pyydettäessä auki puoli kuuteen. Useimmiten sekään ei kuitenkaan riitä. Eikä niin pitkä päivä ole noin pikkuiselle kovin reilu. Äitini pystyy onneksi auttamaan aina silloin tällöin.

Meinasin kokea aluksi huonoa omaa tuntoa siitä, ettei minusta tuntunut yhtään pahalta tai oikeastaan edes haikealta viedä Tiitiäistä ensimmäisiä kertoja päiväkotiin. (Toisaalta hän ei ole kertaakaan itkenyt tai edes kääntänyt huuliaan alaspäin jäädessään päiväkotiin.) En ole myöskään kertaakaan ikävöinyt häntä kesken työpäivän tai murehtinut hänen pärjäämisensä puolesta.

Vaan toisaalta, miksi tuollaisesta edes pitäisi kokea huonoa omaa tuntoa? Kiitollisuus taitaa sopia tähän tilanteeseen paremmin. Nämä tuntemukset ovat nimittäin osoitus siitä, että olemme löytäneet lapsellemme ja koko perheelle parhaan mahdollisen tavan järjestää meidän arkemme. Päiväkodin henkilökunta on tässä tietenkin avainasemassa. Varsinaisia aarteita!

Jos päiväkodin aloitus ei juuri jännittänyt minua, niin ensi torstai jännittää. Tuolloin pääsen ihmettelemään, miten ovulaation induktio on tällä kertaa toiminut. Olisiko vuorossa kultainen keskitie kahdesta edellisestä hoitokierrosta? Ainakin sitä tietä ovat huuhtoneet kuumat aallot. Todella kuumat ja todella suuret. Onneksi Tiitiäinen nukkuu yöt hyvin, muuten alkaisivat nämä lapsettomuushoidot näkyä työkyvyssä pahemman kerran.

maanantai 5. elokuuta 2019

Edellisenkin edestä

Edellisessä kierrossa kehoni ei onnistunut Letrozolin avulla kypsyttämään ainuttakaan munasolua. Tässä kierrossa täsmälleen samalla annoksella follikkeleita tuli viisi. Kyllä, VIISI (23 mm, 20 mm, 2*18 mm ja 15 mm). Toisin sanoen tämäkin kierto on nyt taputeltu ja loppu kierto pidättäydytään visusti yhdynnästä. Tässä tilanteessa en lähde leikkimään kumeilla.

Vaihtoehtona olisi ylimääräisten follikkeleiden poistaminen punktiolla. Tämä on kuitenkin vasta toinen hoitokierto, joten niin jämerät toimenpiteet eivät tässä vaiheessa ole mielestäni tarkoituksenmukaisia. Ylipäätään toimenpiteessä ilmeisesti poistetaan tyypillisesti yksi tai kaksi munarakkulaa, kun nyt niitä pitäisi poistaa neljä. (En siis halua nostaa yhtään edes kaksosraskauden riskiä.)

Mikäli munasarjani näyttävät jatkossakin tältä, täytyy Letrozolin annostusta muuttaa. Mielenkiintoista tässä on se, että täsmälleen samalla annostuksella kypsyi edellisellä kierroksella aina oppikirjamaisesti yksi follikkeli ja tämän kierroksen edellisessä kierrossa pyöreä nolla. Yksi Letrozolin erinomaisuuden syistä on käsittääkseni nimenomaan se, että sen vaikutuksesta kypsyy (tällaisella annostuksella?) tyypillisesti vain yksi munarakkula. Ruudulle piirtynyt kuva oikeasta munasarjastani oli siis ilmeisesti kaikkea muuta kuin jokapäiväinen.

Jotain hyvääkin tässä kai on. Ensinnäkin, elimistöni edelleen reagoi Letrozoliin kypsyttämällä munasolun/munasoluja. Toiseksi, vaikka munasoluja kypsyisikin annoksen mahdollisesta viilaamisesta huolimatta useita, on ylimääräisten rakkuloiden punktioimisen lisäksi mahdollista siirtyä ivf:ään. Toisin sanoen, jos munasoluja kypsyy edes joku määrä, toisin kuin viime kierrossa, niin keinoja raskauden alkuun saamiseksi kyllä löytyy. Se lohduttaa.

Onpa meillä ollut myös onni onnettomuudessa. Eilen puolisko päivällä totesi, että olisi kiva harrastaa seksiä. Tiitiäinen nukkuu valitettavasti (tällä kertaa onneksi!) vain yhdet puolen tunnin päiväunet, joten parin ylimääräisen homman takia lempiminen jäi päiväuniaikaan lopulta tekemättä. Se jäi tekemättä myös illalla, kun uni hiipi niin salakavalasti makuuhuoneeseen. Meinasin vielä alkaa herättelemään puoliunessa olevaa puoliskoani, mutta jätin sen lopulta tekemättä. Onneksi!

perjantai 2. elokuuta 2019

2.2

En sitten syönyt Terolut-kuuria. Ajattelin kehoni olevan niin sekaisin jo ilman sitäkin. Sitä paitsi tuntui jo edellisessä follikkeliultrassa käydessäni, että kuukautiset ovat alkamassa. En kuitenkaan edelleenkään osaa selittää itselleni, miksen kysynyt asiasta mitään tuolla viimeisimmällä vastaanotolla. Että olisiko sittenkin ollut joka tapauksessa parempi popsia kuuri.

Niin tai näin, en popsinut kuuria ja aavistukseni osui oikeaan. Kuukautiset alkoivat viikko sitten torstaina, joten edellisen kierron pituudeksi jäi 24 päivää. Normaalistihan kiertoni kestävät (ollessaan edes suunnilleen säännölliset) noin kuukauden ja viikon. Toisin sanoen kroppani todella on aika lailla sekaisin.

Kaikesta huolimatta otin letroni ohjeiden mukaan päivinä 2-6 ja ensi viikon maanantaina on follikkeliultra. Kuukautiseni olivat tällä kertaa minulle normaalit ja runsaat, kun Terolutilla käynnistetyssä kierrossa ne olivat jotain aivan muuta. En kuitenkaan tälläkään kertaa odota maanantaita kovinkaan toiveikkaana - tällä kertaa sivuoireita ilmaantui vielä edelliskertaakin vähemmän.

Kaiken kukkuraksi olen onnistunut saamaan ihan hirveän taudin, joka on lyönyt minut kirjaimellisesti sängyn pohjalle koko viikoksi. Ei mikään paras mahdollinen tapa päättää kesälomaansa tai startata uutta yrityskiertoa. Painokin on viikon aikana tippunut niin paljon, että tuskinpa raskaudesta mitään tulisi, vaikka letrot nyt jotenkin ihmeen kautta olisivatkin toimineet.

Haluaisin keksiä tähän loppuun nyt jotain positiivista ja toivoa herättävää. En taida onnistua.