maanantai 5. elokuuta 2019

Edellisenkin edestä

Edellisessä kierrossa kehoni ei onnistunut Letrozolin avulla kypsyttämään ainuttakaan munasolua. Tässä kierrossa täsmälleen samalla annoksella follikkeleita tuli viisi. Kyllä, VIISI (23 mm, 20 mm, 2*18 mm ja 15 mm). Toisin sanoen tämäkin kierto on nyt taputeltu ja loppu kierto pidättäydytään visusti yhdynnästä. Tässä tilanteessa en lähde leikkimään kumeilla.

Vaihtoehtona olisi ylimääräisten follikkeleiden poistaminen punktiolla. Tämä on kuitenkin vasta toinen hoitokierto, joten niin jämerät toimenpiteet eivät tässä vaiheessa ole mielestäni tarkoituksenmukaisia. Ylipäätään toimenpiteessä ilmeisesti poistetaan tyypillisesti yksi tai kaksi munarakkulaa, kun nyt niitä pitäisi poistaa neljä. (En siis halua nostaa yhtään edes kaksosraskauden riskiä.)

Mikäli munasarjani näyttävät jatkossakin tältä, täytyy Letrozolin annostusta muuttaa. Mielenkiintoista tässä on se, että täsmälleen samalla annostuksella kypsyi edellisellä kierroksella aina oppikirjamaisesti yksi follikkeli ja tämän kierroksen edellisessä kierrossa pyöreä nolla. Yksi Letrozolin erinomaisuuden syistä on käsittääkseni nimenomaan se, että sen vaikutuksesta kypsyy (tällaisella annostuksella?) tyypillisesti vain yksi munarakkula. Ruudulle piirtynyt kuva oikeasta munasarjastani oli siis ilmeisesti kaikkea muuta kuin jokapäiväinen.

Jotain hyvääkin tässä kai on. Ensinnäkin, elimistöni edelleen reagoi Letrozoliin kypsyttämällä munasolun/munasoluja. Toiseksi, vaikka munasoluja kypsyisikin annoksen mahdollisesta viilaamisesta huolimatta useita, on ylimääräisten rakkuloiden punktioimisen lisäksi mahdollista siirtyä ivf:ään. Toisin sanoen, jos munasoluja kypsyy edes joku määrä, toisin kuin viime kierrossa, niin keinoja raskauden alkuun saamiseksi kyllä löytyy. Se lohduttaa.

Onpa meillä ollut myös onni onnettomuudessa. Eilen puolisko päivällä totesi, että olisi kiva harrastaa seksiä. Tiitiäinen nukkuu valitettavasti (tällä kertaa onneksi!) vain yhdet puolen tunnin päiväunet, joten parin ylimääräisen homman takia lempiminen jäi päiväuniaikaan lopulta tekemättä. Se jäi tekemättä myös illalla, kun uni hiipi niin salakavalasti makuuhuoneeseen. Meinasin vielä alkaa herättelemään puoliunessa olevaa puoliskoani, mutta jätin sen lopulta tekemättä. Onneksi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti