Kultainen keskitie?

Tämän kierron viimeinen Letrozol meni kurkusta alas äsken. Tai siis Femar. Letrozolia ei näytä saavan oikein mistään.

Ja niinhän minä kehitin apteekissa itkun tästäkin asiasta. Sinänsä turhaa, koska nimenomaan Femar on se alkuperäisvalmiste. Toisin sanoen täysin samaa tavaraa, kuin toisen valmistajan Letrozolit, joita olen tähän asti popsinut. Reippaasi kalliimpaa toki.

Itkun kehittäminen tällaisesta asiasta paljastaa, kuinka herkkä aihe tämä minulle on. Sinänsä se tuntuu hassulta, sillä nyt töiden alettua en ole miettinyt koko lapsiasiaa juurikaan, vaikka hoidoissa olemmekin. Elämä on todella hyvä näin, enkä rehellisesti sanottuna osaa edes ajatella, että meiltä puuttuisi jotain tai jokin asia voisi tehdä tästä jollain tavalla parempaa.

Töiden alkaminen on ollut parasta pitkään aikaan. Olen koko vanhempainvapaitteni ajan tehnyt hyvin pieniä omaan työhöni liittyviä juttuja, joten en missään vaiheessa ollut siis täysin irrottautunut töistä. Ehkä se tarjosi tietyllä tapaa pehmeämmän paluun "todelliseen" arkeen.

Toki tuntemuksiani varmasti selittää myös se, että Tiitiäinen on mallia Duracel pupu. Tuo ikiliikkuja on myös todella utelias ja alkoi liikkua hyvin varhain. Päiväunia hän on nukkunut valtaosan kotona viettämästäni ajasta todella kehnosti. Toisin sanoen tältä äidiltä oli puhti aika lailla ehtynyt jo hyvän aikaa ennen kuukauden takaista töiden ja päiväkodin alkua. 

Uuden arjen alkamisen herättämiin tuntemuksiin on vaikuttanut varmasti paljon myös se, että Tiitiäinen on viihtynyt päiväkodissa erinomaisen hyvin. Koenkin, että päiväkodin aloittaminen on ennen kaikkea hänen kannaltaan täydellinen valinta. Olen uskomattoman kiitollinen päiväkotijärjestelmästämme, jossa varhaiskasvatuksen ammattilaiset ja mietitty ympäristö kavereineen ja leluineen tarjoavat lapselleni asioita, joita minulla tai puoliskollani ei olisi mahdollista hänelle tarjota.

Itse olen saanut viimeisten neljän viikon aikana omaa aikaa enemmän, kuin puoleentoista vuoteen yhteensä, vaikka työni onkin luonteeltaan todella hektistä ja sitovaa. Se on tuntunut todella vapauttavalta ja tuonut samalla Tiitiäisen kanssa vietettyyn aikaan aivan uutta sisältöä ja syvyyttä. On toki myönnettävä sekin, että lapsen kanssa kotona olemisessa on omat korvaamattoman arvokkaat puolensa. Jokainen lapsi kuitenkin kasvaa ja kehittyy (omaan tahtiinsa), jolloin myös aika ajaa jossain vaiheessa kotihoidon ylivertaisuuden ohi.

Toki meidän tilanteemme on monen muun perheen vastaavaan tilanteeseen verrattuna aivan naurettavan helppo. Suorastaan hävettävän helppo. Päiväkoti sijaitsee reilun viiden minuutin kävelymatkan päässä kotoamme ja työpaikastani. Pääsenkin hakemaan Tiitiäisen useimmiten jo ennen neljää. Puoliskoni vie hänet aamuisin, sillä hänen ei tarvitse aloitella työpäivää minun tavoin ennen kahdeksaa.

Haasteitakin varmasti tulle. Puoliskoni ei voi käytännössä olla poissa töistä työnsä luonteen takia. Lisäksi hänen on vaikea päästä lähtemään niin, että ehtisi hakemaan Tiitiäisen viimeistään viideltä, vaikka minulla on keskimäärin joka viikko yksi päivä, jolloin töissä on pakko olla yli viiteen. Toki päiväkoti on pyydettäessä auki puoli kuuteen. Useimmiten sekään ei kuitenkaan riitä. Eikä niin pitkä päivä ole noin pikkuiselle kovin reilu. Äitini pystyy onneksi auttamaan aina silloin tällöin.

Meinasin kokea aluksi huonoa omaa tuntoa siitä, ettei minusta tuntunut yhtään pahalta tai oikeastaan edes haikealta viedä Tiitiäistä ensimmäisiä kertoja päiväkotiin. (Toisaalta hän ei ole kertaakaan itkenyt tai edes kääntänyt huuliaan alaspäin jäädessään päiväkotiin.) En ole myöskään kertaakaan ikävöinyt häntä kesken työpäivän tai murehtinut hänen pärjäämisensä puolesta.

Vaan toisaalta, miksi tuollaisesta edes pitäisi kokea huonoa omaa tuntoa? Kiitollisuus taitaa sopia tähän tilanteeseen paremmin. Nämä tuntemukset ovat nimittäin osoitus siitä, että olemme löytäneet lapsellemme ja koko perheelle parhaan mahdollisen tavan järjestää meidän arkemme. Päiväkodin henkilökunta on tässä tietenkin avainasemassa. Varsinaisia aarteita!

Jos päiväkodin aloitus ei juuri jännittänyt minua, niin ensi torstai jännittää. Tuolloin pääsen ihmettelemään, miten ovulaation induktio on tällä kertaa toiminut. Olisiko vuorossa kultainen keskitie kahdesta edellisestä hoitokierrosta? Ainakin sitä tietä ovat huuhtoneet kuumat aallot. Todella kuumat ja todella suuret. Onneksi Tiitiäinen nukkuu yöt hyvin, muuten alkaisivat nämä lapsettomuushoidot näkyä työkyvyssä pahemman kerran.