Hyvästit huolettomuudelle

Niinhän siinä sitten kävi, että heitin huolettomuudelle hyvästit aika lailla samaa tahtia, kun raskaustestiin piirtyi kaksi viivaa. Kaikkea muuta olin mielessäni päättänyt, toivonut ja uskonut.

Olin yksinkertaisesti muka päättänyt, etten tällä kertaa aio vaivata päätäni raskauden onnistumisesta tai epäonnistumisesta mahdollisesti kertovista merkeistä murehtimalla. Jo senkin takia, ettei niille mitään mahda, minkä lisäksi mikä tahansa merkki saattaa lopulta kertoa melkein mistä tahansa. Tai olla kertomatta mistään. Nämä raskauden onnistumiseen liittyvät stressaamisasiathan ovat juuri niitä asioita, joita pystyy itse kontrolloimaan. Not.

No, jos ei päättäminen onnistuisi, minkä vähän etukäteen aavistinkin, niin ainakin vilpittömästi toivoin, että tällä kertaa ei ilmaantuisi mitään sellaista, joka turhaan herättäisi pelkoa ja ylimääräisiä kysymyksiä raskauden onnistumisesta. Vaan ilmaantuipa heti. Oireita ei oikeastaan ole. Toki jos oikein hieromalla hieron rintojani, niin kyllä pientä herkkyyttä on havaittavissa nännien läheisyydessä.

Vasen munasarjakin, jossa on munarauhanen, on kertonut välillä aika voimallisestikin olemassaolostaan. Vaan eipä kerro enää. Myös koholla ollut lämpö on palannut aika lähelle normaalilukemia - paljon aikaisemmin, kuin onnistuneessa raskaudessa. Nenä on kyllä tukossa, mutta sitä taitaa selittää kaikkein eniten tällä hetkellä riesanani jo reilut kolme päivää ollut saatanallinen flunssa. Samainen flunssa ei ole antanut minun nukkua, kuin yksittäisiä silmäyksiä viimeisen neljän yön aikana. Pitikin tähän väliin saada tuo tauti stressaamaan kehoani!

Raskauden varmistuttua, mieleeni hiipi ensimmäisenä pienimuotoinen pakokauhu siitä, miten selviäisin toisen kerran edellisessä raskaudessa lähes koko ajan piinanneesta infernaalisesta pahoinvoinnista. Ehdin melkein iloita tajuttuani, että edellisessä raskaudessa se piinasi minua jo tässä vaiheessa - ehkei samanmoista tällä kertaa tulisikaa! Tunne taipui kuitenkin ilon sijaan hyvin äkkiä huoleksi - yön pimeinä tunteina jopa pieneksi paniikin poikaseksi. Nyt maksaisin mitä vain, että saisin edes pienen muistutuksen tuosta ympärivuorokautisesta elämäni darrasta.

Ja viimeisenä vaan ei vähäisimpänä - tuhruvuoto. Sieltähän se taas tuli, se ehkä eniten pelkäämäni asia. Tuli tuhruvuotoa onnistuneessakin raskaudessa. Kahdesti. Ja ihan oikeaa vertakin. Ja hyvin yleistäkin se on. Taitaa jopa olla yleisempää, kuin se, ettei sitä tulisi. Silti tuo tuhruvuoto yhdistyy mielessäni edelleen hyvin vahvasti ensimmäiseen, kesken menneeseen raskauteen. Tuo alkuraskaus oli myös hyvin vähäoireinen - hyvin samanlainen kuin tämä.

Olin osannut kuitenkin varautua myös siihen, ettei toiveeni helposti luotettavasta raskaudesta välttämättä toteutuisi. Uskoin kuitenkin vahvasti siihen, että yksi onnistunut raskaus, oma lapsi ja aiempaa kiireisempi arki saisivat aikaan sen, että kaikista mahdollisista raskausmielenrauhani häiritsijöistä huolimatta, aiemmin kokemalleni pelolle raskauden onnistumisesta ei yksinkertaisesti enää olisi samanlaista sijaa mielessäni.

Olin väärässä. Pahemman kerran. Taidan laittaa paukkuni nyt yritykseen selvitä kahden viikon päässä häämöttävään varhaisultraan.