Kohta se on menoa?

Eipä taida olla ensitapaaminen Tiitiäisen kanssa enää kaukana. Toissailtana ja eilen minulle ehti jo tulla sellainen olo, että eipä se synnytys ehkä sittenkään ihan lähipäivinä edessä ole. Olo oli hyvä (joskin väsynyt), kivut aikalailla poissa ja Tiitiäinen möyrysi menemään ympäri vuorokauden, siis poikkeuksellisesti koko yönkin.

Eilinen meni rauhallisesti vanhasta paidasta vaunuverhoa tuunatessa sekä pienellä kävelylenkillä. Illaksi olimme varanneet pöydän ravintolasta, joten otin tunnin päikkärit ennen suihkua ja pukeutumista.

Päiväunilta herääminen on viime aikoina ollut työn ja tuskan takana. Sain lopulta silmäni auki ja kammettua itseni ylös sängystä. Kävelin pienen matkaa toiseen huoneeseen, kun ihan puskista oikeaan lonkkaan tuli viiltävä kipu ja jalka lähti kirjaimellisesti alta. Istuin hetken tuskissani lattialla ja uskaltauduin lopulta taas varovaisesti jaloilleni. Kipu jatkui, mutta hellitti pikku hiljaa ja lopulta pystyin varaamaan jalalle normaaliin tapaan.

Minun on vaikea sanoa, mitä tuo kipu oli ja on. Sama jalka on vihoitellut samantapaisesti aiemminkin ja epäilenkin sen liittyvän aiempiin urheiluvammoihin ja lantion virheasentoon.  Hermokipumaiselta se valitettavasti kuitenkin tuntuu. Pitää ottaa asia puheeksi synnytyksen yhteydessä tai neuvolassa.

Kipu siis kuitenkin hellitti ja pääsin kunnialla keskustaan asti. Kävelymatkalla sporapysäkiltä ravintolaan kipu kuitenkin palasi. Onneksi pääsin roikkumaan puoliskon käsikynkkään ja pääsimme kunnialla perille asti.

Ruoka oli aivan mahtavaa! Oli niin loistava idea lähteä vielä kahdestaan kunnolla illastamaan ennen Tiitiäisen syntymää. Alkumaljojen aikana alkoi kuitenkin tuntua todella kovaa menkkamaista jomotusta. Nytkö ne oikeat supistukset sitten alkoivat, mietin. Vaan ei kuitenkaan – supistukset tulivat omalla ajallaan (kivuttomina, kuten tähänkin asti) ja tuo piinaavan kova aaltoileva kipu omallaan.

Totesin kuitenkin puoliskolleni, jonka ystävä oli juuri lakonisesti todennut olevan turha odottaa sitä lasta saapuvaksi ajallaan, että voi olla, ettei tiistaille asti päästä tällä kokoonpanolla. (Laskettu aikahan on maanantaina, mutta toivoisin Tiitiäisen syntyvän edesmenneen mummini syntymäpäivänä tiistaina 20.3.)

Todettakoon tässä vaiheessa, että olen kirjoittanut tätä postausta (luurilla) pitkin päivää. Kivuliaat supistukset alkoivat aamulla puoli kuudelta ja niitä on tullut koko päivän useamman kerran tunnissa. Olen kuitenkin pystynyt suhteellisen normaalisti käymään kampaajalla intialaisessa päähieronnassa sekä hiustenleikkuussa (Ah!) ja ystävän kanssa Eurokankaassa ja kahvilla. Nyt alkaa supistukset tulla kuitenkin tiheämmin ja kipu käydä yhä sietämättömämmäksi.

En nyt rehellisesti sanottuna muista, mistä kaikesta olen tämän postauksen alkuun kirjoittanut enkä jaksa tätä läpi lukea. Voi siis olla, että tämä on täysin epäjohdonmukainen sekamelska. :D Toivoisin kovasti, että saisin nukkua vielä ensi yön, mutta näyttää tuo toive aika yltiöoptimistiselta.

Eiköhän tilanne ala olla se, että parin vuorokauden sisään näemme pienen rakkaan Tiitiäisemme. ♥