Kotiin päästyämme ihailimme vielä ultrakuvissa näkyvää pientä ihmettämme ja puoliskoni kysyi haluammeko tietää lapsen sukupuolen ennen
syntymää. Miksi haluaisimme? Eli todennäköisimmin emme. Ihmettelimme yhdessä
ajatusta siitä, että sisälläni kasvaa pieni ihminen, jolla on oma sydän. Oma pienen pieni sykkivä sydän. Tuo
pieni ihminen, jonka me olemme lopulta onnistuneet saamaan alulle. Siihen oli
hyvä nukahtaa.
Yksi raskauden mukanaan tuomista riesoista on jatkuva
vessassa ravaaminen, joka häiritsee etenkin öisin keskeyttämällä unen.
Normaalisti käyn aina pimeässä vessassa, jotta uni häiriintyisi mahdollisimman
vähän. Koko raskausajan olen kuitenkin laittanut valot päälle, sillä vuodot
ovat se ainoa asia, jota tässä raskaudessa pakkomielteisesti tarkkailen, kiitos
vuodentakaisen keskenmenon.
Ei ehkä olisi kannattanut. Laittaa valoja päälle siis. Pönttöön
tipahti aluksi haalean vaaleaa veristä vuotoa, jota kuitenkin seurasi ihan
kunnollinen veri. Minä vuosin verta!
Korvissa alkoi humista ja koko maailma tuntui lyyhistyvän päälleni. Miten tämä voi olla mahdollista? Jotain saatanallista kohtalon ivaa juuri, kun olemme
nähneet pienen sydämen ja olen onnistunut täydellisesti olemaan ottamtta stressiä alkion yllättävän pienestä koosta todennäköisimpiin viikkoihin nähden!
Eipä tullut tuon jälkeen enää uni! En viitsinyt herättää
puoliskoa, sillä mitäpä hän asialle olisi mahtanut ja parempi vain, että edes toinen
meistä olisi päivällä virkeä. Pyöriskelin siis lopun yötä (eli lähes koko yön)
nukahtaen välillä, vain nähdäkseni täysin psykedeelisiä painajaisia. Milloin
olin peittynyt kokonaan vereen, milloin koko jalkakäytävä allani värjäytyi
punaiseksi, taas keskenmeno, jonka jälkeen keskenmeno – ikuinen limbo.
Pyörittelin mielessäni, mitä kaikkea mahdollista olen
saattanut tehdä väärin. Tai ehkä lääkäri on ollut määräämättä minulle lääkkeitä,
joita todellisuudessa tarvitsisin, jotta tämä suvunjatkamissektorilla kehno kehoni onnistuisi paitsi
saamaan alkuun raskauden niin saattamaan sen myös loppuun? Muulla tavoin kuin
keskenmenolla. Ja jos Tiitiäisellämme jotenkin ihmeellisesti olisi edelleen
kaikki kunnossa, niin eiköhän tuo öinen stressin määrä hormoneineen ja
verenpaineineen anna viimeisen silauksen sen tuholle.
Rintojenkin aristus oli hävinnyt yöllä kokonaan, mutta nyt
niitä aristaa taas aavistuksen, jos oikein puristelee. Aamuyön vessakäynnillä
verta ei onneksi enää tullut, vain aavistus yöllisen vuodon rusehtavia rippeitä.
Ja yritin todella rentouttaa lantiopohjani, jotta mahdollinen veri todella ulos
tulisi, jos olisi ollut tullakseen. Oksettaakin, mutta tämä ei tunnu tuolta jo
tutuksi tulleelta raskauspahoinvoinnilta. Oksettaa tämä kaikki.
Oksettaa ajatus siitä, että palaisimme takaisin
lähtöruutuun. Vaikka eihän lähtöruutuun todellisuudessa mitään paluuta edes
ole! Juuri eilen lapsettomuuslääkäri (siis alan asiantuntija!) totesi, että
alkuraskauden vuodot ovat todella yleisiä. Siis kaikki rusehtavasta tuhrusta
suuren verimäärän hulahdukseen on täysin normaalia ja jonkinlainen vuoto jopa
hyvin yleistä.
Me emme palanneet vuodentakaisen toukokuun lopussa takaisin
lähtöruutuun. Minun mielessäni tuhruvuoto ja veri yhdistyvät suoraan
keskenmenoon – tuohon elämäni kamalimpaan ja surullisimpaan tapahtumaan. Siinä
ei lääkärin sanomiset paljon auta. Ei auta oma järkeily kipujen puuttumisesta
(viime päivinä on kyllä ollut pientä ajoittaista jomottelua kohdun tietämillä,
mutta olen pistänyt sen tässä vaiheessa alkion nopean kasvun piikkiin). Eikä
auta eilen nähty sykkivä sydän, joka heti laski keskenmenoriskin murto-osaan;
se tuntuu tällä hetkellä lähinnä pelkältä vit**ilulta.
Miten on mahdollista, että vielä eilen niin onnellinen, varma
ja luottavainen olo muuttuu kertaheitolla joksikin, joka muistuttaa aivan liikaa elämäni
painajaista!
Voi ei, mua niin pelottaa sun puolesta :O Mutta jos mitään kovia kipuja ei ole ollut, niin eihän sitten ole vielä toivoa menetetty. Toivottavasti kyseessä oli vaan harmitonta vuotelua. Eikös joskus pelkkä ultrauskin voi aiheuttaa pientä vuotelua jälkikäteen, jos on kuivat limakalvot? Pidän teille peukkuja, että kaikki olisikin hyvin ♥ Ollaan niin samoilla viikoilla, etten kestä jos jommalle kummalle meistä tuleekin keskenmeno :O Ei menetetä toivoa ♥
VastaaPoistaJoo, ei sitä kannata menettää. Myös lapsettomuusklinikan kätilö pohti, josko anturi olisi raapinut limakalvoa, mutta kun vuoto tuli vasta yöllä, kun ultra oli aamulla. Ylipäätään siellä voi kuulemma jokin hangata ja aiheuttaa vuotoa, vaikka mitään varsinaista syytä vuodolle ei näkyisikään ultrassa.
PoistaSaa nähdä kuin käy. Nyt stressi on sitä tasoa, etten tiedä miten itse selviän aamulla ensi tiistaille varaamaani varmistusultraan.
Voi ei, paljon tsemppiä :( Toivotaan kovasti harmitonta vuotoa. Saisitkohan ensi viikoksi jonkun tarkastusultran?
VastaaPoistaKiitos. :) Soitin klinkalle amulla ja sain tiistaiksi. Kätilö oli sitä mieltä, että ei kuulosta "vaaralliselta" vuodolta. Toki mikä tahansa voi olla mitä vain näissä asioissa. Puuh.
PoistaPaljonpaljon tsemppiä! Vuodot ovat pelottavia, pidetään peukut pystyssä <3
VastaaPoistaKiitos Nipsu. <3
Poista