Siinäkö se taas oli?

Siinäkö se sitten taas oli? Keskiviikkoon asti minulla oli melko positiivinen tunne sen suhteen, että tällä kertaa olisi tärpännyt. Kuten jo ennen lomalle lähtöäkin kirjoitin, minulla oli jo kierron alusta asti ollut jostain syystä kova luotto siihen, että tällä kertaa meitä onnistaa. Tiedä sitten, mistä tuo tunne johtui, mutta tänä keskiviikkona todellisuus heitti märän rätin kasvoilleni.

Kierroilleni on tyypillistä, että noin viikko ovulaation jälkeen ja tavallisesti viimeistään viikko ennen uuden kierron alkua alkaa jonkinlainen tuhruvuoto. Toisinaan se on vaaleanpunaista, toisinaan taas ruskeampaa. Tällä kertaa olin jo ehtinyt tuulettaa sen puuttumista, kun sitten keskiviikkoaamuna vessassa käydessäni paperiin jäi aivan haalean vaalean rusehtavaa. Ja keskimääräisen kiertoni pituuden mukaanhan keskiviikosta oli tasan viikko siihen, kun seuraavan kierron pitäisi alkaa.

Mutta. Entä jos kuitenkin? Kaikki muut oireet ja oireettomuudet puhuvat alkaneen raskauden puolesta. Ainakin jos niitä sillä korvalla kuuntelee. Nännit herkkänä, rinnat sivuilta todella hellinä, lämpö koholla, väsy, pohjattomalta tuntuva ruokahalu ja jano, nipistely keltarauhasen kohdilla, kuukautiskipuja muistuttavan kivun puuttuminen, tuhrua ei tullut lainkaan eilen ja muutenkin se on ollut niin vähäistä, että tihrustamalla saa tihrustaa niinä kertoina kun sitä edes on ollut…

Joku on varmasti jo hetken ihmetellyt, että miksi helvetissä se ei ole tehnyt testiä. Ovulaatiosta on tosiaan jo 17 päivää. Syy testaamattomuuteen on kuitenkin hyvin yksinkertainen: Olen näiden parin vuoden aikana tehnyt lukemattoman määrän raskaustestejä. Kahta lukuun ottamatta ne ovat kaikki olleet negatiivisia eli tuoneet mukanaan pettymyksen. Lisäksi suurimman osan testeistä olen tehnyt hyvin epäsäännöllisestä kierrostani johtuen täysin hakuammuntaperiaatteella vain varmistaakseni tilanteen ennen tilaisuuksia, joissa olen tiennyt joutuvani tai haluavani hakeutua alkoholitarjonnan äärelle.

Negatiivisten testitulosten ikävin puoli on tuplapettymys. Siis se, että ensin pettyy negatiivisesta tuloksesta ja sen jälkeen jonkin ajan kuluttua uudelleen kuukautisten alkaessa. Ja minulla se vie tovin, sillä kiertoni pituus vaihtelee jossain noin 30 ja 40 päivän välillä. Toki uuden kierron alku tuo tullessaan aina uuden mahdollisuuden. Oma mieleni myös toimii niin, että negatiivisesta testituloksesta huolimatta mieleni haluaa uskoa raskauden mahdollisuuteen, kunnes kuukautisten alkaminen toisin todistaa. Ehkä testi näytti väärää negatiivista. Jos ovulaatio olikin myöhemmin? (…vaikka irrotuspiikki.) Se jos jokin on raskasta.

En siis enää yksinkertaisesti jaksa tuplapettymyksiä, joten olen päättänyt tehdä testin vasta, kun kuukautiseni ovat myöhässä pisimmän (hoito)kiertoni mukaan. Testipäivä on siis ensi viikon keskiviikkona, mikäli uusi kierto ei ehdi ennen sitä alkaa. Tänä keskiviikkona sain jo esimakua minua todennäköisimmin odottavasta pettymyksen tunteesta. Niin se vain oli ehtinyt jälleen kerran hautautua kierron alun mukanaan tuoman toivon alle. Onneksi niin! Eihän tätä muuten olisi näinkään pitkään jaksanut.