maanantai 10. heinäkuuta 2017

Sormet ristissä

Tämä kierto on ollut hyvin erilainen oikeastaan kaikkiin näiden reilun kahden vuoden aikana elettyihin yrityskiertoihin verrattuna. Aluksi riesanani oli pillereiden lopettamista seuranneet raskausoireiden kaltaiset oireet. Niiden vanavedessä seurasi epäsäännöllistäkin epäsäännöllisempi kierto tuhru- ja tiputteluvuotoineen. Pikku hiljaa matkaseuralaiseksi ilmoittautui epätoivo ja pettymys omaan kehoon ja siihen, ettemme onnistuneet saamaan raskautta alulle. Lopulta raskaus alkoi tuoden samalla huolen siitä, että sekin saattaisi tuoda haasteita mukanaan. Ja niinhän se tekikin päättymällä ennen aikojaan.

Kaavinta oli ensimmäinen asia, joka meillä osui nappiin tällä polulla. Onneksi sentään se! Jotenkin sitä keskenmenon jälkeen ajatteli, että osaisi ainakin tuon raskauden yrittämisen ottaa iisimmin: olimmehan me onnistuneet saamaan raskauden alulle täysin luomusti ja nyt olimme jo valmiiksi lapsettomuusklinikan asiakkaitakin. Vaan mitä vielä! Keskenmenon jälkeen itkin puoliskolleni, että entä jos tuo raskaus oli meidän ainoa mahdollisuutemme. Se oli tietyllä tapaa itsesäälissä ja surussa kieriskelemistä, mutta samalla pelkäsin sitä ihan tosissaan.

Tuo pelko sai ajan kuluessa yhä enemmän valtaa ajatuksissani. Eipä se raskauden yrittäminen tuollaiset ajatukset takaraivossa kovin mukavaa puuhaa ole. Jo ennen raskauden alkamista olimme pitkähkön ja sitäkin hankalamman yrittämisen (kiitos epäsäännöllisen kiertoni) seurauksena molemmat melko väsyneitä tilanteeseen ja tietyllä tapaa pettyneitä elämään. (Vaikka eihän meillä lopulta ollut kunnon yritystä takana kuin vasta vuoden verran.) Keskenmeno tuohon päälle olikin sitten todella kova isku. Niin kova, että muutamien yrityskiertojen jälkeen meidän oli aika lailla mahdotonta olla saman katon alle; muistutimme toinen toisiamme kaikesta kokemastamme.

Ratkaisumme oli tauko raskauden yrittämiseen ja lopulta tauko koko parisuhteeseen. Tuo oli elämäni kivuliain päätös. Vielä kivuliaammaksi sen teki se, että puoliskoni halusi lopulta jatkaa sitä minua pitempään. Eikä se varsinaisesti edes taukona alkanut, vaan muutin irtaimistoineni omaan kotiin. Tauoksi se määrittyi vasta, kun totesimme haluavamme tallata yhteisellä polulla ja jatkaa raskauden yrittämistä.

Tuo tauko on varmasti yksi syy sille, miksi mieleni on nyt parin kierron ajan ollut huomattavasti rauhallisempi. Yksin ollessani sain olla rauhassa itseni kanssa ja todeta, että elämäni on lopulta aika lailla erinomaisen hyvä. Puoliskoni tekee siitä toki todella paljon ihmeellisemmän. Yhteisessä elämässämme ei lopulta ole paljoakaan toivomisen varaa, vaikka lasta meille ei koskaan tulisikaan. Kai tässä lapsettomuudessa ylipäätään vaikeinta on se, ettei tiedä, onko se pysyvää vai loppuuko joskus. Epätietoisuuden kanssa on yllättävän vaikea elää.

Myös tämän blogin aloittaminen on keventänyt mieltäni huomattavasti. Lapsettomuuden ja raskauden yrittämisen stressaamista vähentää huomattavasti tieto siitä, että voin kirjoittaa kaiken tänne mustaksi valkoiselle; voin kirjoittaa asiat ulos mielestäni pyörimästä.

Tällä kertaa myös loma suosi meitä ajoituksellaan. Ovulaatio osui täsmälleen loman alkuun. Siihen toki liittyi omat haasteensa, kuten jo aiemmin kerroin, mutta etenkin irrotuspiikin väliin jättäminen helpotti silti oloa ihmeen paljon. Ovulaation jälkeen en ole uhrannut montaakaan ajatusta lapsettomuudelle tai raskauden yrittämiselle (ennen viime keskiviikkoa ja pientä rusehtavaa tuhruvuotoa, jota tuli lopulta vain kolmena päivänä ja naurettavan vähän). Loma. Ah! Ei olisi voinut tulla enemmän tarpeeseen eikä tosiaan parempaan saumaankaan. Eikä tämä parin päivän piinakaan ole tällä kertaa kovin pahalta tuntunut. Tuhruvuotojen mukanaan tuomat pettymyksen tunteetkin on äkkiä pyyhkäisty tiehensä jätskillä, juoksulenkillä tai muilla loman helmillä.

Yhä pidän siis toivoa yllä. Nyt eletään kiertopäivää 34 eivätkä hoitokiertoni ole koskaan ylittäneet 35 päivää. Oireeni ovat melko lupaavat, mutta en harmikseni muista, minkälaiset oireet minulla oli edellisessä clomikierrossa viime syyskuussa. Eniten toivoa herättää aina uuden kierron alkua lupaavan tuhruvuodon puuttuminen (noita muutamaa hassua kertaa lukuun ottamatta). Tuhruvuotoa säestää aina myös kuukautiskipumainen nipistely alavatsassa. Tuo kipu on puuttunut tässä kierrossa kokonaan. Sen tilalla on ollut pieni nipistely oikean munasarjan kohdalla. Siis siellä, missä keltarauhanen tällä hetkellä yhä paahtaisi täyttä häkää, mikäli joku on tarrannut kiinni kohdun limakalvoon.

Harmittaa hieman, etten muista, miltä minusta tuntui tuona ainoana kertana, kun raskaustestiin piirtyi kaksi viivaa vuosi sitten huhtikuussa. Nuo viivat olivat todellinen yllätys, sillä olimme jo aika lailla luopuneet toivosta ja odottelin vain seuraavan kierron alkua, jotta olisin päässyt aloittamaan ensimmäisen Clomifen-kuurini. Kiertoni oli  tuolloin mitä sattuu 20 ja 45 päivän väliltä, ja tekemäni testi oli niin sanottu varmistustesti ennen isoja bileitä. Plussan jälkeisistä oireista mieleeni on jäänyt parhaiten sivuilta todella arat rinnat, pohjaton janon tunne ja tukkoinen nenä. Rintojeni sivut huutavat myös tällä hetkellä hoosiannaa. Toisaalta, myös negakierroissa minulla on ollut jos jonkinlaiset kokoelmat mitä erilaisempia oireita. :D

Keskiviikkoaamua odotellessa. Olen päättänyt tehdä testin tuolloin, mikäli kuukautisia ei kuulu. Jänskättää! Enkä edes tiedä, kumpaa tulosta pelkään enemmän.


2 kommenttia:

  1. Kuulostaa aivan älyttömän lupaavalta! Toivon teille plussaa niin paljon!

    Riikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Täytyy myöntää, että jännittää niin, että oireistoon ilmaantui huono olo. :D Puoliskokin totesi eilen, että hänellä on ollut jo hetken aikaa sellainen olo, että nyt on tärpännyt. En tiedä, kuinka uskallan tehdä testin huomenna, kun se kerran tehtäväksi näyttää jäävän.

      Poista