perjantai 14. heinäkuuta 2017

Jotain erilaista

Enpä tullut varanneeksi sitä neuvola-aikaa tänäänkään. Aika yksinkertaisesti kului niin nopeasti, että tulin katsoneeksi heräämisen jälkeen kelloa ensimmäisen kerran kello 13.17. Harmitti. Mutta toisaalta, ehtiihän sitä maanantainakin.

Olen siis tällä hetkellä mökillä, joten heräämisten kanssa ei ole niin justiinsa. Tänään untani venytti huonosti nukuttu yö lähes puolilepäivin. Olen ylipäätään nukkunut melko huonosti jo reilun viikon verran, sillä herään yön aikana vessaan useamman kerran. Ylipäätään juoksen vessassa huomattavasti normaalia useammin ja tuntuu, ettei rakko meinaa edes tyhjentyä kunnolla. Heräämisen jälkeen minun on myös jostain syystä vaikea palata untenmaille.

Viime yönä piinanani oli kuitenkin ikävämpi raskausoire – se niin kuuluisa pahoinvointi. Se tuli myös uniin asti, mikä oli varsin epämiellyttävä kokemus. Onneksi kuitenkaan valvemaailmassa ei ole mennyt oksuksi asti. Toivottavasti ei menekään! Huono olo vaivasi minua myös lähes koko eilisen päivän ja on jatkunut tänäänkin. Erittäin kovaksi se yltyy, jos kunnon nälkä pääsee yllättämään. Välillä olo onneksi hieman helpottaa palatakseen kuitenkin hetken päästä aaltomaisesti takaisin.



Huono olo jättää kokonaan rauhaan ainoastaan silloin, kun syön tai juon – palatakseen taas syömisen lopetettuani takaisin. Mutta, enhän minä koko ajan voi olla syömässä! Lisäksi tuntuu, että syöminen täyttää vatsan tavallista nopeammin ja saa helposti aikaan jopa hieman tukalan olon. Myös alavatsan yli kulkeva turvavyö tai tuota aluetta vähääkään kiristävät vaatteet suorastaan sattuvat. En tiedä, mistä tuo johtuu – ei ainakaan kasvaneesta vatsasta! :D Nyt mennään siis suunnilleen viikolla 5+2.

Jatkuvassa huonossa olossa on se hyvä puoli, että tuota oiretta minulla ei ollut juuri lainkaan edellisessä raskaudessa. Tuolloin ainoat pienet äklötyksen hetket osuivat aamupaloille ja menivät ohi sen mukana. Toisaalta kunnon yöunetkin kyllä kelpaisivat. ;)


P.S. Mulla on niin hyvä fiilis tästä

2 kommenttia:

  1. Ihana kuulla, että sulla on hyvä fiilis tästä raskaudesta. Täällä tuo etova olo on vähän lieventynyt ja heti mietin, ettänäinköhän tämä nyt olisitten tässä. En oo oikein missään raskaudessa voinut ihan kunnolla pahoin, niin olis kerranki kiva jos ois selkee oire raskaudesta ja sitä myöten myös fiilis siitä, että kaikki on niinkuin pitääkin. Ei auta kuin edetä päivä kerrallaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivä kerrallaan joo. Ja päivä kerrallaan psyykkaan itseni siihen, etten liikaa vertailisi edelliseen ja tarkkailisi oireita. Tuhrujen vahtaamisesta en kyllä tule pääsemään, joten sitä en edes yritä. ':D Toivon niin, että sulla menisi tällä kertaa kaikki hyvin. <3 ...ja mulla kans.

      Poista