Yhä kaksi viivaa

Oireet ovat hävinneet käytännössä kokonaan, mitä nyt pikkurillit edelleen puutuvat öisin ja huulet tuntuvat kihelmöivän turpeilta. Muita mahdollisesta raskaudesta lupailevia oireita ei sitten olekaan. Toki oikea munasarja jomottelee vielä harvakseltaan, mutta se jomottelee aina ovulaation jälkeen ja lämmötkin ovat edelleen hieman koholla, minkä takia palelen myös herkästi.

Lisäksi heräilin ja valvoin taas aamuyöllä, mikä on ollut minulle tyypillistä jokaisessa alkuraskaudessa. On kuitenkin vaikea sanoa, heräsinkö siksi, että raskaushormonit myllertävät kehoa, vaiko siksi, että olin päättänyt tehdä uuden raskaustestin tänä aamuna ja mieleni valmisteli itseään siihen, että viiva on lähtenyt jo nyt haalistumaan, kun oireitakaan ei kerran ole. Ja niinhän on käynyt kolmella viimeisimmälläkin kerralla.

Mieleni pyöritteli sitten aamuyön pimeinä tunteina kaikenlaista liittyen vaalentuneisiin testiviivoihin ja siihen, mitä kolmannen peräkkäisen keskenmenon jälkeen tehdään. Vai tehdäänkö kenties sen kummempaa, kun meillä jo kaksi lasta on.

Päällimmäiset tunteet olivat ahdistus ja väsymys. Kuten sanoin, odotusarvoni on muuttunut keskenmenoksi, mistä on seurannut se, etten oikeastaan edes ajattele, että raskaus voisi onnistua ja meille olisi vielä tulossa lapsi. Ajatus siitä, että minun pitäisi soittaa lapsettomuusklinikalle ja neuvolaan kysyäkseni, mitä nyt tehdään, tuntuu turhauttavalta. Pyörittelin siinä sitten mielessäni vaihtoehtoisia suunnitelmia siitä, minne soittaisin ensimmäisenä ja mitä sanoisin.

Testin tekeminen ei arvatenkaan huvittanut, vaan lykkäsin testin tekemisen omien ja lasten aamutoimien yli ja tein sen vasta kiikutettuaki lapset isänsä kanssa aamupalalle. 

Testiviiva lähti kuitenkin piirtymään testiin heti nesterintaman saavutettua testialueen - selvästi nopeammin ja selvempänä, kuin toissa-aamuna. Ylipätään testiviiva piirtyi tällä kertaa selvästi tummemmaksi (valokuvassa näiden kahden testin viivojen tummuusero on hieman kärsinyt, josta kiitos kuulunee luurin algoritmeille) - toissapäivänä mietin testiviivan olevan melko vaalea, kun taas tänään se näytti paljain silmin lähes yhtä tummalta, kuin kontrolliviiva.

Ja kyllä, tiedän varsin hyvin, ettei tämä lupaa sen kummempaa. En koskaan aiemmin ole kokenut tarvetta tehdä useampia testejä. Viime syksyn keskenmenot ja biokemiallinen raskaus ovat kuitenkin saaneet aikaan sen, etten enää juuri usko raskauden mahdollisuuteen, minkä takia testit tuntuvat siltä ainoalta asialta, joka edes jotenkin pitää ajatukset kiinni onnistumisen mahdollisuudessa. Typerää kenties, mutta johonkin se mieli keksii aina turvautua.

Nyt jännitän sitten perjantaiaamuun, jolloin aion tehdä seuraavan testin ellei vuoto ala ennen sitä. Ajattelin myös, että perjantai olisi sopiva päivä soittaa lapsettomuusklinikalle, jos testi näyttää vähintään samalta, kuin tämänamuinen. Tai pakkohan sinne on soittaa joka tapauksessa...