Tuntuu jotenkin absurdilta olla tässä. Emme varmaan koskaan olisi lähteneet yrittämään kolmatta lasta, mikäli en olisi tullut käytännössä yhdestä kerrasta ilman ehkäisyä raskaaksi. Puolivahingossa. Olimme toisaan jollain tasolla keskustelleet ajatuksesta kolmannesta lapsesta, mutta lopputulema oli aika yksiselitteisesti se, ettemme siihen enää uskaltaisi lähteä.
Pelotti ajatus taas uudesta keskenmenosta, yrityksen pitkittymisestä, raskauden komplikaatioista (joihin minulla on nyt edellisen raskauden valossa kohonnut riski) ja siitä, että lapsella olisi jokin vakava sairaus - riski, jonka mahdollisuus konkretisoitui ihan uudella tavalla Haitulan odotuksen myötä.
Ja tässä me nyt olemme, kaksi keskenmenokokemusta "rikkaampina". Toki olemme päässeet kokemaan myös kaksi käsittämättömän helppoa ja nopeaa raskautumista. (Joista ensimmäinen saattoi olla myös "pelkkä" kemiallinen raskaus.)
Toivoa on jäljellä jäljellä. Paljonkin. Silti olen alkanut miettiä ihan eri tavalla sitäkin vaihtoehtoa, ettei meille kolmatta lasta välttämättä koskaan siunaannu. Voi olla, että olemme itse asiassa olleet todella onnekkaita, että meillä on Tiitiäinen ja Haitula. (Ja siis olemmekin! Tarkoitan nyt kuitenkin sitä, että ehkä heidän saamisensa todennäköisyys onkin ollut aivan häviävän pieni - niin pieni, että paljon todennäköisemmin meillä ei olisikaan yhtään lasta kaikesta yrittämisestä huolimatta.)
Vuoto on nyt loppunut. Se loppui noin viikko sitten, vähän reilu viikko keskenmenon jälkeen. Vuodon loppuminen oli minulle samalla sekä huono että hyvä uutinen. Hyvä uutinen se oli siksi, että ajatus edes teoreettisesta mahdolliuudesta päästä yrittämään uutta raskautta tuntuu helpottavalta.
Huonoksi uutisen teki se, että kohdun limakalvo oli ultrassa vielä sen verran paksu, että vuotoa olisi kaiken järjen mukaan pitänyt tulla vielä reippaasti. Nyt sitä ei tullut tuon ultran jälkeen käytännössä yhtään. Voi kun tietäisinkin, mitä tuosta seuraa. Alkuviikosta tekemässäni raskaustestissä näkyi kuitenkin vain aivan haalean haalea haamu, kun osasin sitä etsiä.
Jännitysmomenttia kuvioihin on lisännyt se, että tämän viikon alkupuolelta alkaen minulta on tullut aivan aavistus ovulaatiosta tyypillisesti enteilevää venyvää vuotoa. Muita ovulaatiotuntemuksia ei kuitenkaan ole ollut ja vuotoa on tosiaan tullut todella paljon vähemmän, kuin viimeisimmissä ovulaatioissa.
Kävin eilen ostamassa ovulaatiotestejä. Ajattelin alkaa kerrankin testata ovulaatiota ajoissa. Ihan mielenkiinnosta, kun en ole siinä koskaan onnistunut ja toisaalta siksi, että pelkäsin, etten viimeisimmän keskenmenon jäljiltä tunnistaisi mahdollisesti saapuvaa ovulaatiota, ja siksikin, että huomaisin aiemmin kierron mahdollisen pitkittymisen eikä minun näin ollen tarvitsisi kärvistellä odottavassa epätietoisuudessa pitempään, kuin on pakko.
Yllätyksekseni ovulaatiotesti näytti positiivista! Ensimmäinen reaktioni oli huoli. Mietin, voiko ovulaatiotesti näyttää positiivista keskenmenoon liittyen, vaikka raskaustesti olikin jo alkuviikosta (lähes) negatiivinen. Tein tänään kuitenkin uuden testin ja testiviiva oli selvästi haaleampi.
Olo ei ole ovuloiva ja nyt jännittääkin se, mihin kierto tästä etenee. Toivoa ovulaatiosta lisää se että puoliskolla oli kova hinku harrastaa seksiä pari päivää sitten ja yleensä hänen halunsa nousevat ovulaation tahdissa. Toisaalta, ovulaatiosta kertovia oireita ei ole.
Nyt odotellaan. Kahden viikon päästä olen toivottavasti keskenmenon lopputuloksen ja toisaalta kiertoni vaiheen suhteen astetta viisaampi. Aika saisi nyt kulua nopeasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti