Ajatukset ovat edelleen yhtä solmua. On yllättävän vaikea hyväksyä sitä, että taas kävi näin. Kyllähän minä tämänkin mahdollisuuden tietenkin tiesin, mutta en ihan oikeasti uskonut, että meillä voisi olla näin huono tuuri. (Tuuristahan tässä nimittäin toivottavasti on kyse eikä jostain minun kehooni liittyvästä syystä.)
Kliinisesti todetuista raskauksista noin 15 prosenttia päättyy keskenmenoon. Kuinka moni on heittänyt nopalla ainoalla heitollaan kutosen? Tai jazzia pelatessa jopa käsittämättömän tuntuiset viisi kutosta yhdellä ainoalla heitolla? (Tässä iässähän tuo keskimääräinen 15 prosenttiakin osuu jo auttamattoman alakanttiin...)
(Ja tulinhan minä raskaaksikin yhdestä yrityksestä. Kahdesti peräkkäin. Tuon todennäköisyys taitaa olla noin yksi neljästä. Siis sen, että tulee yhdessä yrityskierrossa raskaaksi. Sen tapahtumisen todennäköisyys kahdesti peräkkäin onkin sitten vain yksi kuudestatoista. Silti sekin osui kohdalle.)
Keskenmenot ovat kaikkea muuta kuin harvinaisia. Vielä yleisemmiksi ne muuttuvat, kun nykyisiä herkkiä raskaustestejä tehdään jo ennen oletettua kuukautisten alkamispäivää. Tuolloin testeihin piirtyvistä viivoista jopa 40 prosenttia haalistuu lopulta pois. Valtaosa noista on (bio)kemiallisia raskauksia, joista ei siis koskaan lähde kehittymään oikein mitään, vaikka hedelmöittynyt munasolu kohdun seinämässä istukkakudosta käykin muodostamassa. Lopuista(kin) keskenmenoista valtaosa johtuu alkiossa olevista vakavista perimän poikkeamista.
Se, että keskenmenot ovat niin yleisiä, ei tee niistä yhtään sen helpompia ottaa vastaan. Etenkään, kun niitä osuu omalle kohdalle useampia ja/tai haasteita/vastoinkäymisiä tuntuu osuneen omalle kohdalle jo muutenkin enemmän, kuin selkä kantaa.
Silti, nuo luvut ja niiden pyörittely lohduttavat minua. Lohduttavat, vaikka kaikkien todennäköisyyksienkin takana lopputulos on 1 tai 0 - vauva tai ei vauvaa. Väliin ei jää mitään. Toki tunteita.
Minua lohduttikin tällä kertaa eniten synnärin kätilön kanssa käyty keskustelu keskenmenoihin liittyvistä luvuista. Ehkä vielä osuvammat sanat tulivat kuitenkin eilen lapsettomuusklinikan kätilöitä peruessani tämänaamuista varhaisultraa. Hän totesi, että keskenmeno saa tuntua aivan yhtä pahalta riippumatta siitä, montako lasta on jo saanut.
Pahaltahan tämä tuntuu. Sanoinkuvaamattoman pahalta. Eikä oloa ainakaan helpota se, että vuotoa ei juuri tule ja kivutkin loppuivat raskausmateriaalin ulos tuloon. Vuotoa ei siis missään vaiheessa tullut paljoa ja kivutkin olivat lievempiä, kuin normaalien kuukautisten aikaan. Ylipäätään veristä vuotoa tuli aavistusta enemmän vain kahtena päivänä - tuolloinkin hyvin maltillisesti. Nyt siis pelkään sitä, ettei kohtu tyhjenekään itsestään.
Soitin huolineni neuvolaan, josta kehottivat soittamaan synnärille. Synnärillä totesivat, että tee testi kolmesta neljään viikon päästä ja soita sitten, jos ei näytä negatiivista tai jos sitä ennen tulee tulehdusoireita tai olo vuotojen ja/tai kipujen kanssa muuttuu sellaiseksi, etten pärjää kotona.
En tietenkään odota, stressi söisi lopunkin jaksamisestani ennen kuin nuo viikot olisivat kuluneet. Siirsin siis varhaisultra-ajan tämän viikon torstaille ja maksan sitten suoraan omasta pussista sen, että lääkäri katsoo, mikä on tilanne kohdun tyhjentymisen suhteen. Minulla on varaa tähän, mutta läheskään kaikilla ei, enkä soisi kenenkään joutuvan tilanteeseen, jossa oma terveys toden teolla huolettaa, mutta tarkistukseen ei ole mitään asiaa.
Kävin ostamassa tänään tuplapaketin raskaustestejä. Tein yhden, vaikka tiedän, ettei raskaustestejä ole tarkoitettu tällaiseen. Sydän hakaten ja sormet täristen odotin testiin piirtyvää viivaa. Se oli kuin olikin haalistunut. Oikein silminnähden! (Livenä testiviiva näyttää ehkä hivenen tummemmalta, kuin ottamassani kuvassa, mutta huomattavan vaalealta kuitenkin.)
En pysty sanoin kuvailemaan, kuinka paljon tuo helpotti oloani. Helpotti, vaikka hyvin tiedän, ettei se kerro mitään siitä, onko kaikki raskausmateriaali tullut ulos. Tällä hetkellä hirveimmältä tuntuisi jäädä limboon keskenmenoon.
Olen niin pahoillani :(
VastaaPoistaPs. Toivottavasti tämä viesti tulisi läpi kun aina tulee vaan ”error”, yritin jo aikaisemmin kommentoida.
Kiitos Nipsu. ❤
Poista(Error sopii tähän tilanteeseen aika hyvin, 😅 vaikka onkin mälsä kuulla, että kommentoinnissa on ongelmaa.
Olet rohkea, kun olet uskaltanut vaikeuksista huolimatta yrittää. Se ei todellakaan ole itsestäänselvyys. Vastoinkäymiset tällä elämän osa-alueella jättävät niin kipeät jäljet. Tuokoot Tiitiäinen ja Haitula (ihanat bloginimet heillä, muuten!) iloa ja valoa myös vaikeisiin hetkiin.
VastaaPoistaKiitos! ❤ Tuli itku tästä kommentista. Ennen kaikkea sellainen helpotuksen itku. Näinhän se nimittäin on. Nämä asiat jättävät jälkiä, jotka eivät ainakaan omalla kohdallani taida koskaan täysin parantua.
PoistaOn tässä matkan varrella paljon myös tullut opittua. Esimerkiksi sen, että urhea ei tarvitse olla. Toisin sanoen kaikki negatiivisetkin tunteet saavat tuntua ja sen saa myös näyttää. Siitä, että ollaan taas tässä, yrittämässä vielä kerran, saan kiittää pitkälti luonnettani. Minulle on sattunut elämän arpapelissä luonne, joka saa toivon heräämään aina uudestaan. Ehkä seuraavalla kerralla onnistaa.
Noista kahdesta aarteesta on tosiaan sekin ilo, että he toden teolla tuovat iloa ja valoa aivan kaikkeen. Se auttaa jaksamaan ja käsittelemään vaikeita asioita. Lisäksi he muistuttavat pelkällä olemassa olollaan siitä, että myös onnistumisen mahdollisuus on olemassa.
Minäkin taisin odottaa hiukan liikoja omasta raskaudestani ja siksi pettymys on niin kauhea. Ajattelin, että kun kerta hedelmöittyminen on tapahtunut luomusti niin kyseessä on oltava niin vahva yksilö, että se jaksaa loppuun saakka. Jaksoin uskoa, että kun kerrankin ihme osuu meidän kohdalle on meidän tarinalla oltava aivan varmasti onnellinen loppu. Miksi muuten olisi ollut järkeä tuhlata vuosia hyvästä elämästä murheisiin ja epätoivoon.
VastaaPoistaMinulle ei tullut tällä keskenmenokierroksella lääkkeellisellä tyhjennyksellä kunnolla vuotoa ja pääsin tällä verukkeella julkisen naispolikinikalle näytille 4 päivää lääkkeiden oton jälkeen. Lääkärin taisi käydä minua niin sääliksi lohduttoman hoitohistoriani vuoksi, että sain kontrollin kahden viikon päähän, vaikka tilanne sisällä ei näyttänyt ihan mahdottoman huonolta.
Näinpä. On todella ristiriitaista, kun ilman uskoa onnistumisen mahdollisuuteen ei lopulta ole mitään syytä yrittää - tai ainakaan sitä ei jaksa. Samalla kuitenkin tuo onnistumisen toivominen ja siihen uskominen tiputtaa "epäonnistimisen" hetkellä niin kohtuuttoman korkealta.
PoistaIhana, että antoivat kontrolliajan! Niin sen pitäisi näin herkissä asioissa mennä sen sijaan, että viimeiseen asti yritetään olla antamatta aikoja ja lopulta jätetään menetyksen kokenut suremaan itsekseen, seuranaan epätietoisuus.
Toivottavasti sinulla tyhjenisi kohtu kunnolla. Tuntuu niin epäreilulta, jos kaiken jälkeen vielä keskenmenon kanssa tulee haasteita. Mulla itselläni tipahti aikanaan pohja hetkellisesti aika lailla kaikelta, kun todella pitkältä tuntuneen yrityksen jälkeen onnistuminen valui verenä pönttöön, mutta sekään ei onnistunut. Päädyin lopulta kaavintaan. Moni asia ei ole saanut tuntemaan sellaista katkeruutta, kuin ensimmäisen onnistumisen ollessa onnistunut kaavinta. Hirvittää ajatus palata noihin tunnelmiin, vaikkei tätä tilannetta nyt tuohon oikein millään muotoa voikaan verrata.