Kävin eilen vastaanotolla lapsettomuusklinikalla. Pitkästä aikaan. Minullahan oli aika varattuna jo viime viikolle, mutta jouduin perumaan sen, koska Haitulalle ei ollutkaan ketään katsojaa eikä lapsia - tai ketään muutakaan - saa toistaiseksi ottaa koronan takia mukaan vastaanotolle.
Olisi ollut niin ihana viedä tuo meidän pikkuinen ihmeemme näytille, mutta onneksi sentään luurissa kulkee mukana kuvat, joita näyttää. Tiitiäinen oli aikanaan useamman kerran mukanani, kun yritimme Haitulaa, sillä ensimmäiset käynnit osuivat kesälle eikä Tiitiäisen päiväkotiura ollut vielä alkanut. Olipa hän mukana siinä ultrassakin, jossa Haitula näytti ensimmäistä kertaa ihmiseltä. ❤
Oli ihana saada kertoa täydellisestä Haitulastamme lääkärille, joka on astunut mukaamme tälle matkalle jo viitisen vuotta ja kaksi lasta sitten. Hän on myös se, joka soitti minulle sen nipt-testin tuloksen, jossa Haitulan kromosomipoikkeama selvisi. Siitäkin syystä kerrottavaa oli paljon. Viimeksi olimme siis käyneet klinikalla aivan Haitulan alkuraskaudesta.
Keskustelimme eilen tunnin meidän tilanteestamme alkaen Haitulan raskauden sujumisesta ja synnytyksestä päättyen keskenmenoon ja ajatuksiimme tulevasta. Hänen arvionsa oli, että keskenmenot molemmissa alkaneissa luomuraskauksissani on mitä todennäköisimmin vain huonoa tuuria, vaikka varma ei tietenkään voi olla.
Jos päätyisimme vielä kerran yrittämään lasta kannattaisikin se aloittaa taas ilman apuja, mikäli kierto pysyisi edes jotenkin aisoissa (eli ei lähde venymään poskettoman pitkäksi, kuten kierrollani on tapana) ja niihin kuuluisi ovulaatio. Minähän olen muuten jonkinmoinen luonnon oikku, koska kiertoni on ollut kaikkein säännöllisimmillään imettäessäni (Tiitiäistä), minkä lisäksi minulla tapahtuu tuolloin myös hyvin helposti tunnistettavat ovulaatiot. Normaalissa tilanteessahan kiertoni ovat mitä sattuu ja niissä tapahtuu ovulaatio hyvin harvoin.
Lääkäri myös ultrasi kohtuni ja munasarjani varuiksi. Munasarjat olivat taas aivan täyteen ammutut - molemmista sai äkkiä laskettua +30 munarakkulaa. Vasemmalle näytti olevan kehittymässä kuitenkin johtofollikkeli, minkä olin arvannutkin, koska sillä puolella nippailee. Minulla alkaa johtofollikkelin puoleisen munasarjan nippailu todella varhain. Nytkin suurin munarakkula oli kooltaan vasta noin 13 mm. Myös vuoto on muuttanut muotoaan jo ovulaatiota ennakoivaksi, mutta jos vanhat merkit pitävät paikkansa, tapahtuu ovulaatio vasta viikon-kahden päästä.
Kovin ovat munasarjani monirakkulaiset siis. Edelleen. Jotenkin sitä aina alitajuisesti toivoo, että munasarjat olisivat "parantuneet ", vaikkei niin tietenkään taida tulla tapahtumaan. Ei siinä sinänsä mitään, pahimmat kärsimykset on taidettu niiden takia jo kärsiä, vaikka on noista munasarjoista tietenkin muutakin haittaa, kuin pelkkä lisääntymisen hankaloittaminen.
Munasarjoissa ei siis mitään uutta. Kohdusta kuitenkin löytyi varjo, jonka lähteestä lääkäri ei ollut varma. Veikkauksiin kuului kysta, myooma, keskenmenosta jäänyttä materiaalia, endometrioosi (jota minulla ei ole aiemmin todettu tai edes epäilty) tai sitten jotain muuta. Lääkäri totesi konsultoivansa vielä kollegoitaan ja soittelevansa sitten.
Tämän takia otettiin varuiksi myös verikoe, josta katsottiin hcg sekä minun pyynnöstäni ferritiini. Minähän tein raskaustestin jo viikko sitten, vaikka ohje oli tehdä vasta tällä viikolla. En malttanut olla tekemättä, kun vuoto loppui kokonaan jatkuttuaan reilun viikon eikä mitään kipuja ollut sen jälkeen.
Testi näytti negatiivista ja valehtelisin, jos väittäisin, etten olisi pettynyt, kun näin varjon monitorilla ja ajattelin tietenkin heti ensimmäisenä, että niin vain kohtuun on kuitenkin jäänyt jotain. Verikokeen mukaan hcg on kuitenkin laskenut normaalille tasolle, joten siltä osin ei ole syytä huoleen. Toki mietityttää, mikä kohdussa mahtaa olla. Huomenna selvinnee jotain.
Samalla mitattiin tosiaan myös ferritiini. Ferritiinoarvoni on ollut aina mitattaessa matala ja halusin ihan mielenkiinnosta tietää, mikä se on nyt, kun olen syönyt hyvin tunnollisesti rautaa koko raskaus- ja imetysajan. (Olen syönyt aiemminkin useiden kuukausien rautakuureja, mutten sentään yli vuotta putkeen, kuten nyt.)
Ja tadaa, ensimmäistä kertaa ferritiiniarvoni oli kivunnut normaalin rajoihin ja oli ruhtinaalliset 70! Tuntui kieltämättä hyvältä kuulla tuo, vaikka ferritiinin viitearvot ja merkitys onkin jossain määrin kiistanalainen. Niin tai näin, en ole ollut yli vuoteen kertaakaan väsynyt. Sattumaa tai ei - mene ja tiedä. Hemoglobiini minulla on ollut aina hyvä ferritiinin tasosta riippumatta.
Käynnistä jäi hyvä mieli. Tuntuu, että nyt on saatu meidän taival tietyllä tapaa päätökseen. Haluaisin vielä käydä Haitulan kanssa klinikalla piipahtamassa, kun tilanne sen sallii. Miten tästä eteenpäin - sitä en varmaksi osaa tällä hetkellä sanoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti