Lähtökuopissa

Laskettuun aikaan on jäljellä kaksi viikkoa. En osannut päättää sopiiko tuohon kahden viikon eteen paremmin vielä vai enää. Sinänsä vielä, sillä viimeviikkoisen neuvolan perusteella pikkuinen on jo aivan lähtökuopissa ja terveydenhoitajakin totesi, että jos se sieltä lähtee tulemaan niin saa tulla. Helteetkin saavat aikaan sen, että kaksi viikkoa kuulostaa korvaani todella pitkältä ja piinalliselta.

Toisaalta toivon, ettei Haitula saapuisi päivääkään etuajassa. Meillä on tosiaan remontti kesken uudessa kodissamme ja olisi kiva päästä muuttamaan ennen Haitulan syntymää. Remontin pitäisi valmistua kuitenkin tämän viikon aikana niin, että muuttaa voitaisiin jo viikonloppuna. Jännä nähdä, kuinka käy.

Haitula on siis tosiaan laskeutunut aivan alas eikä hänen päätään saanut juuri liikuteltua. Oma liikkumiseni on vielä suhteellisen ketterää eikä mitään vaivoja ole ilmaantunut. Haitulan liikkeet kyllä jysäyttävät välillä oikein kunnolla alakertaan, mikä tuntuu todella rajulta. Lisäksi viime yönä ja tänään on tuntunut muutamaan otteeseen menkkamaista jomottelua, jota tuntui Tiitiäistä odottaessa ainoastaan hieman ennen synnytyksen latenssivaiheen alkamista, mikä tietenkin laittaa miettimään, selvitäänkö tässä kuitenkaan laskettuun aikaan asti.

Synnytystä en vieläkään ole ehtinyt juuri miettiä. Mieltä lohduttaa se, että HUS on purkanut rajoituksen, jonka mukaan tukihenkilö (tässä tapauksessa puoliskoni ja lapsen isä) olisi saanut tulla mukaan vain alatiesynnytksen ns. aktiiviseen vaiheeseen, kun ollaan synnytyshuoneessa. Käytännön asioita ollaan mietitty lähinnä sen verran, että äitini tulee katsomaan Tiitiäistä synnytksen ajaksi.

Ehkä eniten jännitää se, kuinka erilainen toinen synnytys saattaa olla. Toki jännittää sekin, jos se on yhtä piinallisen pitkä, kuin edellinen. Tiitiäisen synnytykseen kuului tosiaan pitkä ja kivuliaan piinallinen latenssivaihe, jonka aiheuttamiin kipuihin ei auttanut oikein mikään.  Niinpä tulin valvoneeksi kaksi vuorokautta ennen varsinaista synnytyksen käynnistymistä (tai siis käynnistämistä). Tuona aikana edes makaaminen ei onnistunut.

Lopulta tiedoissani lukee, että varsinainen synnytys kesti viisi tuntia ja 20 minuuttia. Todella nopea siis ensisynnytykseksi. Terveydenhoitaja totesikin viimeviikkoisella neuvolakäynnillä, että tuon keston valossa ei kannata jäädä kotiin odottelemaan, kun synnytys tällä kertaa käynnistyy. Vaan jännä nähdä, miten synnytys tällä kertaa ylipäätään käynnistyy. Onko taas vuorossa jonkinmoinen latenssivaihe vai mennäänkö tällä kertaa heti asiaan? Tai ehkä synnytys pitää lopulta käynnistää. Tai sitten jotain aivan muuta.

Muuton ohella pitäisi vielä jaksaa valittaa myös KELAn äitiysrahapäätöksestä, joka on laskettu siten, että siinä on huomioitu mukaan muutama edelliselle hoitovapaalleni osunut kuukausi, vaikka olen ehtinyt olla töissä kokonaisen vuoden ennen nykyisen äititiysvapaani alkamista. En yhtään jaksaisi, mutta pakko se on, kun tuloni ovat viimeisen vuoden aikana olleet ihan merkittävästi suuremmat, kuin ennen edellistä äitiysvapaatani, jonka perusteella KELA nyt lopulta päätyi nykyisenkin äitiysavustukseni maksamaan, sillä parin kuukauden hoitovapaan tulojen mukaan laskeminenhan laskee vuosituloja äkkiä aika roimasti. En jaksaisi! Aivot ovat jo aivan tohjoa eikä mikään ylimääräinen ajatustyötä ja vaivaa vaativa suju ilman ylivoimaiselta tuntuvia ponnisteluja.