Nyt edetään jo 32. viikolla ja laskettuun aikaan on aika tasan kaksi kuukautta. Pakko myöntää, etten koskaan tiedä, millä viikoilla ollaan menossa ja joudunkin joka kerta asiaa pohtiessani tarkistamaan sen laskurista. Tiitiäistä odottaessamme tiesimme koko ajan missä mennään ja lueskeltiin aina, mitä minkäkin raskausviikon kuluessa noin keskimäärin tapahtuu. Nyt ei tuollaiseen ei yksinkertaisesti ole aikaa tai monesti edes jaksamista - kiitos kaksivuotiaan ja koronaeristyksessä etätöitä tehden elämisen.
Toisen sokerirasituksen yhteydessä testattiin jälleen myös sikiön veriryhmä reesustekijän suhteen. Tämä siksi, että allekirjoittanut on veriryhmältään rh- kun taas lasten isä rh+. Tiitiäinenhän oli minun tavoin rh-, mutta Haitula onkin sitten rh+. Näin ollen kankkuuni pistettiin anti-D-immunoglobuliinia estämään mahdollista vasta-aineen muodostumista. Yhden piikinhän sain jo varuiksi vuodettuani verta raskauden alkupuolella. Pitipä tulla vielä tuonkin ylimääräisen stressin aiheuttajan riesaksi tähän raskauteen!
No sokeriarvot sentään olivat oikein mallikkaat - jopa paremmat kuin ensimmäisellä rasituskerralla. Tuo yllätti ihan tosissaan, sillä koronarajoitusten alettua en ollut (enkä ole vieläkään) juurikaan liikkunut. Sen sijaan istun päivät pitkät (viikonloppuja myöten) läppärin ääressä. Syön säännöllisesti, mutta voisin syödä terveellisemminkin. Etova olo on edelleen seuranani ympäri vuorokauden, vaikka oksentamisilta olenkin viime viikkojen ajan lähes kokonaan välttynyt. Aika harvaa ruokaa tekee mieli eikä tässä kyllä pahemmin ole aikaakaan kokkailla.
Piikin pistämistä varten sain yhden ylimääräisen neuvolakäynnin, mikä oli aivan luksusta. Neuvolassamme on nyt todella hiljaista (varmaankin pientenkin flunssaoireiden takia peruutettujen aikojen ansiosta), joten perus testien päälle istuskelin rauhassa keskustelemassa terveydenhoitajamme kanssa vaikka kuinka pitkään. Voi kun aina olisi tällaista!
Ensi viikolla on vuorossa ennakollinen isyyden tunnustaminen ja tänään aion hakea äitiysavustusta. Lykkäsin sitä viimeiseen asti nähdäkseni uuden äitiyspakkauksen. Pakkaushan julkaistiin lopulta viime viikon perjantaina ja ihastuin siihen heti. Harmikseni pakkaus lähtenee kuitenkin jakoon aikaisintaan touko-kesäkuun vaihteessa eli me emme sitä tule omin avuin saamaan ja nyt jaossa olevasta pakkauksesta en pahemmin pidä.
Harkitsin siis alun perin äitiysavustuksen ottamista pakkauksena sen takia, että Tiitiäinen on kontannut ja muuten käyttänyt kaikki pienet (äitiyspakkauksen kokoiset) vaatteet puhki. Samalla olisi kiva saada pienelle ihmiselle oma pakkaus kaikkinensa siksikin, että muuten tulemme käyttämään pääsääntöisesti vain Tiitiäiseltä jääneitä vaatteita ja tavaroita. Muutenkin tämä raskaus on ollut sellainen, että tuntuisi ihanalta ajatukselta aloittaa uudella äitiyspakkauksella tavallaan puhtaalta pöydältä.
Niinpä vain onni kuitenkin potkaisi ja saan toista lastaan odottavalta ystävältäni tuon uuden äitiyspakkauksen kunhan sen hakevat lokakuussa syntyvälle lapselleen.
Myös muuta uutta on luvassa, sillä tulimme ostaneeksi uuden asunnon! Asumme nyt suhteellisen tilavassa kolmiossa, mutta ajatuksena on ollut joidenkin vuosien kuluessa muuttaa isompaan asuntoon. Puoliskonihan on katsonut asuntoja koko tämän kahden ja puolen vuoden ajan, jonka olemme nykyisessä asuneet. Tämän löytämiseen meillä meni reilut kolme vuotta ja kun muutama viikko sitten osui aika lailla täydellinen koti kohdalle, niin pakkohan siitä oli tarjota!
Huomenna tehdään kaupat ja kesäkuussa on sitten edessä muutto. Vielä pitää tietenkin myydä toinen asunto alta pois ja tehdä uuteen pieni pintaremontti parketin hionnan ja maalaamisen merkeissä. Sitten päästään kotiin, josta ei tarvitse koskaan muuttaa pois. Maisemat ovat upeat ja lapsille on omat huoneet. Korona-aika on alleviivannut myös työhuoneen tarvetta sen verran vahvasti, että uudesta kodistamme löytyy nyt sitten sekin. Ah!
Ajankohta uudelle asunnolle on lopulta aika lailla täydellinen - nyt tänne jäävät muistot ovat meidän kolmihenkisen perheen muistoja. ❤ Uudessa asunnossa myös kokoonpano on uusi. Ihana ajatus, että saamme rakentaa sinne omat muistomme!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti