Oireita on

On pitänyt kirjoittaa moneen kertaan raskausoireista, mutta aluksi en ehtinyt ja viime viikkoina on pyörinyt mielessä ihan muita asioita. Tai ovathan ne raskausoireetkin mielessä paljon pyörineet - milloin olen niiden perusteella päätellyt, ettei mitään toivoa tämän raskauden onnistumisesta ole, milloin taas olen ajatellut niiden lisäävän hyvän ennusteen todennäköisyyttä.

Raskausoireet ovat lähes identtiset niiden oireiden kanssa, joita minulla oli Tiitiäistä odottaessani. Olen palellut lokakuun puolivälistä asti (kehoni lämpötila on edelleen yli 37 celsiusastetta), nokkani on ollut puolittain tukossa ja hengästyn jo pelkästään puhuessani. Ainoastaan pahoinvointi alkoi muutaman viikon myöhemmin ja on äitynyt vielä edellistäkin pahemmaksi. Tälläkään kertaa pahoinvointiin ei auta mikään. Se velloo ympäri vuorokauden ja etenkin syömisen tai juomisen ajatteleminen on tuskallista. Tähän asti olen kuitenkin onnistunut pakottamaan itseni syömään ja itse syöminen onnistuu itseasiassa usein ihan hyvin. Paino on kuitenkin tainnut tippua taas kaksikin kiloa, mikä on melko paljon noin 50-kiloiselle ihmiselle. (Toinen neuvolakäynti, jossa tarkka paino selviäisi olisi ensi viikolla, mutta taidan jättää sen väliin tässä tilanteesa. Etenkin, kun se ei ole omalle terveydenhoitajalleni.)

Olen myös sortunut googlaamaan (tai paremminkin DuckDuckGoettamaan :D ) raskauspahoinvoinnista liittyen raskauden ennusteeseen. Äh! Vaan eipä noista googlailuista ole juuri kostunut. Matala tai korkea hcg-beeta-taso voi lisätä raskauspahoinvointia (korreloi siis kohonneen trisomiariskin kanssa), mutta toisaalta jotkin tutkimukset tarjoavat keskimääräistä parempaa ennustetta raskauksille, joissa pahoinvointia esiintyy. Siitä googlailut kuitenkin taas muistuttavat, että kuulun siihen pieneen joukkoon raskaana olevista (1-2 prosenttia), joilla pahoinvointi kestää koko raskauden. Tai siis kuulun edellisen raskauden osalta - saa nähdä, kuinka tällä kertaa käy (ja kuinka pitkälle raskaus ylipäätään jaksaa).


Öisin herään vessaan vähintään kahdesti. Ylipäätään nukun melko huonosti, kuten viime raskaudessakin. Tällä kertaa uneen on vaikuttanut myös seerumiseulassa ilmenneistä poikkeuksellisen matalista arvoista johtuva stressi ja pelko. Herään viimeistään aamuyöllä sydän hakaten ja nämä asiat alkavat väistämättä pyöriä mielessä. Valehtelisin, jos väittäisin, etteivät ne pyöri mielessäni koko ajan, mutta yöllä noiden asioiden pyöriminen mielessä on kaikkein ahdistavinta. Eipä tuollaisen jälkeen myöskään kovin virkeänä tai muuten hyvin eväin seuraava päivää  mennä.

Viimeisten kahden viikon stressi on saanut aikaiseksi myös sen, että olen päässyt kokemaan ensimmäiset (harjoitus)supistukset. Myös Tiitiäistä odottaessani supistukset alkoivat varhain, mutta kuitenkin jonkun viikon myöhemmin. Välillä olen pelännyt supistusten kertovan siitä, ettei kaikki ole hyvin, kun toisinaan olen taas toivonut, että ne toisivat tuon pienen ihmisen alun itsestään ulos minusta ja päättäisivät tämän piinan lyhyeen. Toisaalta, kohtuni on todistetusti supistusherkkä ja toisilla saattaa supistella koko raskausajan. Olen yhdistänyt supistukset stressiin sen takia, että ne alkoivat samana iltana, jona sain puhelun HUSin sikiötutkimusyksiköstä.

Raskausoireiden osalta päätäni on vaivannut ja vaivaa kaikkein eniten kuitenkin se, että jossain vaiheessa ne paljastavat tilani myös muille - on varmasti paljastanut jo tarkkasilmäisimmille (tai uteliaimmille). Se kaikkein ilmeisin raskausoirehan on vatsa. Raskausvatsani ei voi sanoa vielä näkyvän, vaikka housunvyötäröt jo kiristävätkin, mutta viimeistään kuukauden päästä se kyllä varmasti jo näkyy. Tiitiäisen kohdalla vatsa alkoi näkyä varsinaisesti suunnilleen raskauden puolivälissä ja oletan, että tällä kertaa tuo etappi saavutetaan aikaisemmin. (Sikiöhän on kasvanut täysin viikoillaan ja np-ultrassa laskettu aika itseasiassa siirrettiin heinäkuun seitsemännestä viidenteen. Neljässä ultrassa on saatu lasketuksi ajaksi ensimmäisellä kerralla 7.7. ja lopuilla kerroilla 6. tai 5.7.)

Raskaudesta olemme kertoneet tosiaan minun äidilleni, siskolleni sekä puoliskoni perheelle ja muutamalle ystävälle. Olisimme halunneet kertoa asiasta vasta yhdistelmäseulan tulosten jälkeen, mutta joulun ajan ateriat pakottivat kertomaan asasta jo aikaisemmin perheillemme. Omalle äidilleni olisin kyllä varmasti kertonut joka tapauksessani, mutta puoliskoni äidille ja isälle kertominen tarkoittaa, että tällä hetkellä varmasti koko heidän kotikaupunkinsa tietää asiasta. Siskolleni soitin heti, kun sain kuulla seulan tulokset - tarvitsin jonkun ihmisen, jolle asiasta puhua.

Vaan kohta vatsa tosiaan näkyy. Mitään pakokeinoa tästä tosiasiasta ei ole, ellei sitten syytä ja aikaa raskauden keskeyttämiselle saada ennen sitä. En tiedä, miten tulen henkisesti kestämään ihmisten katseet, utelut ja onnittelut. Mitä minä vastaan? Rehellisesti tietenkin. En kuitenkaan haluaisi tuottaa myöskään muille ihmisille tuskaa läväyttämällä tällaista asiaa vasten kasvoja täysin odottamatta ja pyytämättä - sillä niinhän se varmasti valtaosalle tulee.