Hengähdystauko

Puhelu tuli vihdoin tänään. Kahteen viikkoon en ole juuri pystynyt olemaan ajattelematta kyseistä puhelua - öisinkään. Aluksi toivoin, että pieni ihmisen alkumme tulisi ulos itsekseen mahdollisimman pian. Ajattelin myös, että tieto trisomiasta olisi tietyllä tapaa helpotus, kun tyypillisesti viimeistään ensimmäisinä elinvuosina kuolemaan johtavan trisomian kohdalla en olisi todennäköisimmin kovin pitkään joutunut miettimään keskeytetäänkö raskaus vai ei. Olisipa piina ainakin päättynyt.

Päivien edetessä ja kahlattuani läpi tietoa poikkeuksellisen matalista seerumiarvoistani aloin kuitenkin yhä enemmän toivoa, että pieni pysyisikin matkassa ja puhelu toisi meille hyviä uutisia. Tämän toiveen myötä nosti päätään tietenkin myös pelko siitä, että puhelun tuomat uutiset olisivat huonot.

Olen myös ehtinyt ajatella koko toisen lapsen asiaa laajemmim. Minulle on käynyt täysin selväksi se, ettei meillä ole todellisuudessa mitään menetettävää. Meillä on yksi pieni täydellinen lapsi (rehellisesti sanottuna en usko, että mitään enempää tai parempaa voisi ollakaan). Elämä on hyvä ja täysi näin(kin). Jotenkin sitä lasta yrittäessä onnistuu rakentamaan mieleensä sellaisen rakennelman, jossa lapsi muodostuu tietyllä tapaa päämääräksi ja itse tarkoitukseksi. Samalla unohtuu moni muu merkityksellinen asia. Sitä on jotenkin vaikea pysähtyä ja hyväksyä, että kaikki on itse asiassa parhaalla mahdolliseksi kuviteltavalla tavalla juuri nyt. Olen ymmärtänyt, että lopulta se ainoa asia, josta vilpittömästi olisin pahoillani, olisi toisen lapsen puuttumaan jäädessä se, ettei Tiitiäinen saisi sisarusta.

Kauan odotettu (miten aika voikaan mataa!?) puhelu tuli siis tänään. Arvasin jo kätilön kertoessa, kuka soittaa ja mistä, että luvassa on hyviä uutisia - sen verran iloisesti hän itsensä esitteli ja kysyi olenko sopivassa paikassa kuullakseni nipt-testin tulokset. Ja hyviä uutiset tosiaan olivat - seulan tulos oli täysin normaali. Toki tiedän, ettei tulos ole tutkittujenkaan trisomioiden osalta sataprosenttinen, minkä lisäksi se ei kerro mitään muista mahdollisista sikiön perimässä olevista vakavista virheistä. Tämä kuitenkin riittää minulle ja meille tällä erää. Jonkinlaista venäläistä rulettiahan tämä on joka ainut kerta ja nyt ollaan ainakin saatu suljettua ne todennäköisimmät vakavat kehityshäiriöt pois.

Toki edelleen olen vähän turhankin tietoinen siitä, ettei tämä tietenkään ollut vielä tässä. Eihän se olisi ihanteellisillakaan yhdistelmäseulan arvoilla! Juuri tuo tosiasia rauhoittaa mieltäni. Tiedän, että tietyt raskauden sujumiseen ja synnytykseen liittyvät riskit ovat kohdallani keskivertoa suuremmat, mutta yhtä lailla tiedän, että valtaosa näistä riakeistä realisoituu raskauksissa, joissa kaikki yhdistelmäseulassa mitatun arvot ovat täysin normaalit.

Mieltäni rauhoittaa myös se, että seulasta selvisi Haitulan olevan tyttö. Tämä tieto rauhoittaa siksi, että joidenkin tutkimusten mukaan mataliin PAPP-A-arvoihin liittyvät kohonneet riskit olisivat hieman matalampia sikiön ollessa tyttö.

Seuraava etappi on rakenneultra. Ellei jotain poikkeuksellista ilmaannu.