Tenkkapoo

Aivan ihanaa, kun vihdoin sataa. Tiitiäinen nukkuu päiväunia omassa sängyssään ja minä makaan olohuoneen lattialla kuuntelemassa sateen ropinaa ja, no, vain olemassa. Kasvillisuus kiittää ja mieli lepää.

Tässä lattialla makoillessa minulla on kuitenkin myös yksi pulma ratkottavanani. Puoliskoni on työmatkalla, joten olen Tiitiäisen kanssa kaksin. Meidän on tarkoitus ajaa iltapäivällä isompaan kauppaan juhannusostoksille ja tavata matkalta palaava puoliskoni suoraan siellä.

Pulma on auto. Meillä ei ole omaa autoa, sillä saamme aina tarvittaessa lainaan korttelin päässä asuvan äitini auton tai noin kymmenen minuutin bussimatkan päässä asuvan siskoni auton. Noissa molemmissa talouksissa autoja on kaksi - saman verran kuin perhekunnan jäseniä. Me taas tarvitsemme autoa hyvin harvoin. Lähinnä juuri isoja ostoksia kauempana tehdessämme tai kesällä mökille mennessämme. Arjessa ja juhlassa spora tai bussi kuljettavat useimmiten lähes ovelta ovelle.

Noh. Olen siis yksin vauvan kanssa. Auto on korttelin päässä (ehkä kolmesataa metriä kävelyä), ulkona sataa kaatamalla ja turvakaukalo telakoineen on täällä meillä kotona. Siinä siis palapeli ratkottavaksi.

Taidan laittaa vauvan vaunuihin, sadesuojan päälle ja turvakaukalon telakan vaunujen alla olevaan koriin. Sitten vain autolle ja telakka paikoilleen. Vaunujen kanssa takaisin kotiin, vauva kantoliinaan, turvakaukalo kainaloon ja sateenvarjo toiseen käteen. Kaukalon päälle vaunujen sadesuoja? Hmm.

Kas siinä vasta pulma. Tuntuu siltä, kuin olisin vauvan lisäksi synnyttänyt myös ison osan aivojani ja monesti tuntuu jopa hieman lannistavalta, kun suusta ei tule mitään järkevää ja muisti on kutistunut murto-osaansa. Toisaalta, kyllähän tässä vauva-arjessa tulee jos jonkinlaista pulmaa ratkaistavaksi, joten eiköhän aivotoiminta pysy entisellään, vaikka nyt hetkellisesti heikolta vaikuttaakin. :D