Elämä alkaa voittaa. Rotavirusrokotteesta on nyt jo yli viikko ja sivuoireet alkavat helpottaa. Eilen Tiitiäinen ei huutanut vatsaansa kertaakaan ja alkoi muutenkin olla oma aktiivinen itsensä. On itseasiassa vaikea tarkkaan kuvailla, miten hän on ollut erilainen, mutta meille vanhemmille oli selvää, ettei hän ole viikkoon ollut oma itsensä.
Kaikkien oireiden osalta ei olla vieläkään kuivilla. Aamulla lähti vaihtoon yöpuku, lakana ja petauspatja. Vajaan tunnin päästä pyykkikoriin päätyi seuraava vaatekerta. Niskakakat ovat siis yhä riesanamme ja olomuodoltaan ne ovat täysin löysiä.
Tiitiäinen myös piereskelee edelleen, mutta nyt pierut (ja niskakakat) tulevat ilman kivuliasta vääntöä.
Vaunulenkki tuntui eilen käsittämättömän kevyeltä, kun Tiitiäinen viihtyi vaunuissa koko lenkin. Sunnuntaista asti vaunulenkkien kaava on nimittäin ollut sellainen, että pikkuinen on nukkunut ensimmäisen noin puolituntisen, jonka jälkeen olen kantanut vauvaa vatsamakuulla toisen kyynärvarteni varassa ja lykkinyt samalla vaunuja toisella kädellä.
Keskiviikkona käsivarsia särki siihen malliin, että torstaina vaunulenkki ei tullut enää kuuloonkaan. Teimme tuolloin lyhyen lenkin kantoliinassa, mutta oli siinäkin aikamoinen puljaaminen napata vauva aina vatsanväänteiden tullessa kyynärvarrelle makaamaan ja pistää taas olon helpotettua takaisin liinaan. (Vatsan vääntäessä tuo vatsamakuu oli ainoa asento, jossa Tiitiäinen ei huutanut lohduttomasti.) Pelkään nyt vain sitä, että Tiitiäinen on tajunnut, että käsivarrella matkustaminen on paljon vaunuissa makaamista mielenkiintoisempaa. ':D Aika näyttää.
Ehkä perjantaisesta vauvahieronnasta oli apua tai sitten vain rokotteen antamisesta on kulunut tarpeeksi kauan. Niin tai näin, oma olo on helpottunut. Yksi äitiydessä yllättäneitä asioita on se, kuinka pahalta itsestä tuntuu, kun näkee pikkuisen kärsivän. Ja se, jos hänen oloaan ei pysty juuri mitenkään helpottamaan, tuntuu täysin sietämättömältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti