perjantai 2. maaliskuuta 2018

Kutsu kävi

Äsken tuli puhelu Naistenklinikalta. Osasinhan minä sitä odottaa ja tavallaan olen helpottunutkin, että Tiitiäisen vointi tarkistetaan, mutta täytyy myöntää, että samalla stressitaso nousi aika lailla.

Neuvolaterkkamme laittoi eilen siis konsultaatiopyynnön äitiyspolille pienen sf-mitan takia. Kuten eilen kerroin, tuo mitta oli siis alakäyrän alapuolella ja pienempi, kuin neuvolalääkärin kaksi viikkoa aikaisemmin mittaama. Sekä oma terkkamme että Naistenklinikan kätilö painottivat, että Tiitiäisellä on todennäköisimmin kaikki hyvin, kun liikkuukin aktiivisesti. Molemmat kuitenkin käskivät ottaa heti yhteyttä äitiyspolille, jos liikkeet huomattavasti vähenevät/loppuvat.

Nyt pitäisi sitten vain onnistua pitämään stressitaso edes jotenkin aisoissa ensi viikon keskiviikon ultra-aikaan asti. Saa nähdä, kuinka onnistuu. Yhden itkun sain tietenkin jo tiristettyä. Onneksi Tiitiäinen kuitenkin liikkuu tätä kirjoittaessanikin. Jatkuva supistelu kuitenkin tuo aina oman huolensa. En tiedä millä ilveellä selviäisin siitä, ettei meidän pikkuisellamme olisikaan kaikki kunnossa. :’(

7 kommenttia:

  1. Mulla sf-mitat eivät kertoneet todellisuudessa yhtään mitään (olen ollut yläkäyrän yläpuolella, keskikäyrällä ja alakäyrän alapuolella riippuen mittaajasta). Esim. oman terkan mukaan olin synnyttämässä jättivauvoja molemmissa raskauksissa (siis lähemmäs 5-kiloisia), mutta molemmat painoivat nipin napin 3 kg syntyessään täysiaikaisina. Joskus sattui olemaan joku sijainen mittaamassa ja taas tuli ihan eri lukema ja sanottiin, että ei tämä vauva kyllä iso ole, enemmänkin pieni. Ja seuraavalla kerralla taas kauhisteltiin, että mikä jätti.

    Pääsin molemmissa raskauksissa äitiyspolille ultraan kokoarviota varten ja siellä kyllä molemmilla kerroilla selvisi totuus, etteivät ainakaan ole isoja vauvoja, vaan hieman keskikäyrän alapuolella. Tosin olen ollut omin korvin kuulemassa, kun ultrankin antama kokoarvio on mennyt pieleen. Ystäväni sai ultrassa kokoarvioksi 4,4 kg, minkä takia synnytys käynnistettiin ja vauva olikin vain 3,6 kg.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika lailla tuollainen käsitys itsellänikin on noista sf-mittojen perusteella tehdyistä kokoarvioista. Nyt pitäisi vain saada tuo primitiivinen stressireaktio taka-alalle ja olla pikemminkin hyvillä mielin siitä, että tilanne tarkistetaan.

      Poista
  2. Mullakin tuo sf-mitta menee koko ajan alakäyrän alapuolella, mut menee kuitenkin tasaisesti kasvaen koko ajan. En osaa itse olla tuosta mitenkään huolissani, mutta jos asia sua stressaa, niin hyvä, että asia kuitenkin tutkitaan :) Tietääkseni tuo sf-mitta ei kuitenkaan kerro kovinkaan tarkasti vauvan kokoa, että nuo kokoarviot voi helposti heittää paljonkin. Ainakin näin työkaverini sanoi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, aika puhdasta hakuammuntaa ne kaikkien kommenttien perusteella tuntuvat olevan. Sitä se Naistenklinikan kätilökin sanoi, mutta kun kaksi viikkoa sitten saatu mitta oli isompi, niin siinä on hänen mukaansa aina sekin mahdollisuus olemassa, että istukan toiminnassa on jotain häikkää, jolloin sikiön kasvu pysähtyy.

      Poista
    2. Niin, siis eilen saadun sf-mitan perusteella Tiitiäinen olisi kutistunut. Eli ei niin, että on menty koko ajan samalla käyrällä tai siirrytty pikkaisen alemmas vaan niin, että mitta oli tällä kertaa useamman sentin pienempi, kuin viimekertainen.

      Poista
    3. Tietysti jos on syytä epäillä jotain, niin onhan se hyvä päästä tarkistamaan asia klinikalla :) toivottavasti olis kuitenkin vain joku turha mittausero tjms.

      Poista
    4. Todennäköisimminhän se on onneksi just sitä. :)

      Poista