Ystäväni Rennie

Rennie. Ah! Kuten jo otsikosta saattaa arvata, on meille saapunut kutsumaton vieras – närästys. Minua on raskauden aikana närästänyt ihan yksittäisiä kertoja, mutta viimeiset päivät närästys on ollut jatkuva riesa. Neuvolan terveydenhoitaja on närästyksestä jo moneen kertaan varoitellutkin, kun minulla ei keskikropassa tuota ylimääräistä tilaa tosiaan pienen kokoni takia ole. Olen siis osannut odottaa närästystä saapuvaksi, mutta ei tämä silti kivaa ole. Toisaalta, enää kuusi viikkoa jäljellä. (Ja ainakin ensimmäinen Rennie auttoi heti!)

Raskauden alkupuoliskon pahoinvointia lukuun ottamatta olen päässyt tämän raskauden kanssa todella helpolla. Viime viikkoina jatkuva etova olo on taas nostellut päätään, mutta kertaakaan en ole joutunut pöntönhalailupuuhiin. Ainoastaan huonot yöunet ovat vaivanneet koko raskausajan ja nyt viimeisen parin kuukauden aikana väsymys on alkanut olla jo aika kova. Yöllä valvottava närästys ei tätä tilannetta ainakaan helpota.

Olen kuitenkin pystynyt tekemään työni normaalisti ja urheilemaankin useamman kerran viikossa. Lähinnä väsymys näkyykin siinä, että kaikki vähääkään haastavampi ajatustyö vaatii normaalia enemmän ponnisteluja ja vie näin ollen myös aika lailla energiaa. Toisaalta vesijumppa, kuntopiiri ja luisteluhiihto sujuvat aika normaaliin tapaan, vaikka osa liikkeistä täytyy tietenkin korvata jollain isolle vatsalle sopivammalla.

Mitään kipuja minulla ei tässä raskaudessa ole ollut. Jo se on erottanut tämän raskauden edellisestä, jossa koviakin kipuja oli heti alusta alkaen. Toki supisteluja on ollut jo melko varhaisista viikoista asti, mutta ne ovat täysin kivuttomia – joskin epämukavan tuntuisia ja haittaavat myös unta. Suurin yllätys on ehkä ollut se, ettei normaalisti talvisin vihoitteleva selkäni ole tänä talvena vihoitellut (yläselän pieniä lihasjumeja lukuun ottamatta) oikeastaan ollenkaan. Kiitän tästä investointiamme Tempuri-sänkyyn ja -tyynyihin.

Tällä hetkellä kaikki on siis voinnin puolesta erinomaisen hyvin. Koen oloni kaikin tavoin hyväksi, vaikka noita pieni ruikutuksen aiheita aina onkin. Äitiysvapaan alkuun on enää kuusi aamua, joten väsymyskään ei ahdista. Töissä on ollut kova kiire, joten kirjoittelu on jäänyt harmikseni viime kuukausina vähemmälle. Eiköhän vapaan alku ja mahdollisuus lepoon salli taas ajan ottamisen kirjoittamiselle. Nyt vain sormet ristissä, että Tiitiänen malttaa pysyä yksiössään loppuun asti, jotta tämä äiti saa levätä. :D ...vaikka kyllähän tässä alkaa olla jo aika malttamaton olo päästä tutustumaan tuohon pieneen möyrijään. ♥