Paras joululahja

Nyt on päässyt vierähtämään luvattoman pitkä aika edellisestä kirjoituksesta. Aika on kulunut ja paljon on ehtinyt tapahtua. Suurin syyllinen radiohiljaisuuteen löytyy yksinkertaisesti päivätyöstäni; ennen joulua töitä oli luvattoman paljon, minkä lisäksi olen henkisesti todella väsynyt työhöni. Älkää ymmärtäkö väärin – rakastan työtäni ihan todella, mutta tietyt, suoraan työhöni liittymättömät asiat työpaikallani ovat viime aikoina imeneet kaiken jaksamisen lisäksi lähes kaiken ilon työstäni. Ei näistä asioista kuitenkaan enempää tällä foorumilla.

Nyt elellään jo viikkoa 29+3 ja minua on viime viikot lohduttanut tieto siitä, että Tiitiäinen saattaisi selvitä hengissä, vaikka aika kohdussani jostain epäonnisesta syystä tulisi tiensä päähän. Enää en pelkää niinkään tämän raskauden onnistumisen puolesta, vaan uskalla luottaa siihen, että maaliskuussa elämäämme astuu kauan odotettu pieni ihminen.

Olen viime aikoina kuitenkin huomannut reilu vuosi sitten syntyväksi lasketun raskauden ennenaikaisen päättymisen vaivaavan. En tarkalleen ottaen tiedä, mistä tuo johtuu, sillä kuvittelen käsitelleeni asian aika lailla hyvin itseni, mutta myös minulle läheisten ihmisten kanssa. Tuntuu kuitenkin todella pahalta ajatella, että melko pitkän yrityksemme tulos olisi täyttänyt joulukuussa vuoden. Vielä pahemmalta on tuntunut tajuta, että tuo kaikki oli jotain, jota ei tavallaan ollutkaan. Minulle se oli. Minulle se oli odotettu vauva. Meidän oma lapsemme.

Nyt kaikki on kuitenkin hyvin – aika lailla parhaalla mahdollisella tavalla. Väsy on valtava, supistuksia on todella paljon ja jatkuva pahoinvointi on palannut (joskin oksentamisilta olen vielä välttynyt), mutta mistään muusta minulla ei ole valittamista. Tiitiäinen on edelleen eloisa tapaus ja hänen liikkeensä ovat muuttuneet muljahduksista, potkuista yms. kokonaisvaltaisemmiksi; liikkeistä voi tunnistaa vauvan hahmon, joka edelleen tekee kaikkea, mitä ennenkin, mutta liikkuu lisäksi kohdussa välillä ympäri ja toisinaan puolelta toiselle. Vatsan tuijottelu on näin ollen muuttunut yhä hauskemmaksi ajanvietteeksi. Huomaan, kuinka osa liikkeistä saa inhimillisyydessään minut liikuttumaan ja kiintymys Tiitiäistä kohtaan on jo alkanut kehittyä.

Joulukin tuli ja meni. Vietimme aaton tänä vuonna puoliskoni perheen kanssa hänen kotikaupungissaan. VR vei meidät pohjoiseen jo aattoa edeltävän torstain illaksi ja heti perjantaiaamusta pääsimme ladulle. Ah! Neljän hiihtopäivän aikana kilometrejä ehti kertyä reilut 35, mikä todennäköisimmin jääkin tämän kauden kokonaissaldokseni – kiitos etelän lumitilanteen. Toisaalta väljin ulkoilutakkini meni jouluna enää juuri ja juuri kiinni, joten eipä minulla taida olla enää sopivia varusteitakaan. :D

Tämän vuoden paras joululahja tuli jo tuona samana iltana, kun saavuimme pohjoiseen. Olin käynyt edeltävän viikon perjantaina toisessa sokerirasituskokeessa, jonka yhteydessä otettiin myös verinäyte Tiitiäisen veriryhmän analysoimista varten. (Tilannehan on siis se, että minä olen reesustekijän suhteen negatiivinen ja puoliskoni positiivinen. Tämän seurauksena Tiitiäinen on siis 50 tai 100 prosentin todennäköisyydellä reesuspositiivinen, joka aiheuttaa omat riskinsä raskauteen ja synnytykseen.)

Veriryhmän analysoiminen vie sen verran kauan, että tulokset eivät ehtineet valmistua jouluviikon tiistaiselle neuvolakännille. Sovimmekin terveydenhoitajan kanssa, että menen heti joulun jälkeisellä viikolla ottamaa vasta-ainepiikin, mikäli Tiitiäinen osoittautuisi reesuspositiiviseksi. (Seuraava neuvolakäynti menisi liian pitkän ajan päähän.)

Ajattelin aattoa edeltävänä torstaina ihan huvikseni katsoa Omakannasta, josko tulokset olisivat jo tulleet. Pettymystä ei pitänyt olla odotettavissa, sillä kiitos todennäköisyyslaskelmien synkkyyden, olen alusta asti varautunut ainoastaan siihen vaihtoehtoon, että Tiitiäinen on reesustekijän suhteen positiivinen. Kirjauduin siis Omakantaan ja klikkailin auki SPR:n tekemän testin tulokset.

Tiitiäinen on reesusnegatiivinen! Parempaa joululahjaa en olisi voinut kuvitellakaan. Nyt minun ei siis tarvitse murehtia tuohon ikävään veriryhmien sopimattomuuteen liittyviä riskitekijöitä. Sattuma oli tällä kertaa meidän puolellamme.

Kaikille oikein paljon mielenkiintoisia seikkailuja alkaneeseen vuoteen! Toivottavasti tähän vuoteen mahtuu myös paljon onnea. ♥