Meidän vauva

Kuten tiedättekin, tähän pisteeseen asti pääseminen ei ole ollut meille itsestään selvää. Ensimmäinen raskauteni sai alkunsa kierrosta, joka alkoi aika lailla näihin aikoihin kaksi vuotta sitten. Tuon pikkuisen matka päättyi suureksi suruksemme jo toukokuussa. Varsinainen yritys oli aloitettu sitä edeltäneen kesän saapuessa.

Biologina tiesin varsin hyvin kaikki mahdollisesti tiellemme osuvat haasteet ja jopa niiden takaa löytyvät syyt. Vaikka niistä puoliskollenikin sanoin jo hyvissä ajoin ennen yritykseen ryhtymistä (kuulostaapa kylmältä :D), en ikinä jostain syystä uskonut noiden haasteiden osuvan meidän kohdallemme. Eikä niiden kohdallemme osuessa helpottanut pätkän vertaa se, että ymmärrän harvinaisen hyvin, miksi raskautuminen voi olla vaikeaa ja keskenmenoja tapahtuu. Biologisessa mielessähän ne ovat tiettyyn pisteeseen asti välttämättömiä ”varokeinoja” elinkelpoisten jälkeläisten takaamiseksi ja energian panostamiseksi niihin. Ei, ei helpottanut pätkän vertaa.

Nyt sisälläni kasvava ja itse asiassa jo tähän maailmaan valmis (!) Tiitiäinen sai alkunsa viime kesäkuussa – melkein maailman toisella puolen. Mahdollisesti yli kymmenen metrin syvyydessä Intian valtameren pinnan alla. Biologina tiedän hyvin myös sen, kuinka epätodennäköinen tuo tapahtuma on. Tiitiäinen on todellinen ihme (ihan tuosta hedelmöityspaikasta riippumatta) – kuten jokainen meistä!

Tässä vaiheessa taakse katsoessa nämä lähes kolme vuotta tuntuvat kuluneen lopulta yllättävän nopeasti. Raskasta on kuitenkin ollut. Todella raskasta. Ja aika on tiettyinä hetkinä venynyt kuin mikäkin superkuminauha. Yrityksen pitkittyessä epätoivo ja pettymys kasvoivat. Tuntui, kuin olisi jämähtänyt limboon oman hedelmällisyyden rapistuessa samalla kiihtyvällä vauhdilla. Ja sitten, kun ei enää jaksanut uskoa onnistumiseen, varmuudeksi tehtyyn testiin piirtyikin ne elämäni ensimmäiset kaksi viivaa!

Pian seurannut keskenmeno sai minut tuntemaan itseni todella naiviksi. Että olinkin mennyt uskomaan, että me voisimme onnistua! Reilu vuosi keskenmenon jälkeen me kuitenkin onnistuimme. Vaikkakin tuo vuosi oli elämäni rankimpia ja se on myös jättänyt minuun monella tapaa jälkensä. Toisaalta me pääsimme moniin muihin verrattuna lopulta todella vähällä, vaikka eihän eri ihmisten elämää ja kokemuksia todellisuudessa voi vertailla, sillä jokainen suhteuttaa oman elämänsä tapahtumat omiin kokemuksiinsa ja kokee ne sitä kautta.

Alkuraskaus meni jännittäessä ja muutamaan kertaan olin täysin varma siitä, että raskaus oli päättynyt ja minä yhä samassa limbossa. Jossain vaiheessa tuo pelko kuitenkin hellitti ja aloin luottaa siihen, että tapaisimme Tiitiäisen vielä ihan kasvotusten. Tuo hetki alkaa olla jo ihan lähellä. Samalla se tuntuu olevan todella kaukana. Meitä ja Tiitiäistä erottaa toisistamme vain minun vatsanahkani ja -lihakseni sekä kohtu sikiökalvoineen ja -vesineen. Voimme nähdä ja tuntea tuon pienen ihmisen liikkeet. Silti on jotenkin ylitsepääsemättömän vaikeaa todella sisäistää, että tuo pieni ihminen on ihan oikea ihminen – meidän vauvamme! ♥

Olen koko ikäni pelännyt synnytystä, mutta jostain syystä se ei ole pelottanut minua yhtään tämän raskauden aikana. Synnytykseen liittyen minua pelottaa oikeastaan ainoastaan piikit sekä se, että joutuisin synnyttämään enemmän tai vähemmän selälläni maaten. Tuo asento saa minut tuntemaan oloni jotenkin avuttomaksi. Ainoa asia, jota ihan oikeasti pelkään, on kuitenkin se, ettei Tiitiäisellä olisikaan kaikki kunnossa.

Tuon pelkääminen on varmasti ihan normaalia, mutta minua harmittaa se, että itselläni se on herännyt lähinnä sen takia, etten koe saaneeni/meidän saaneen neuvolasta palvelua sellaisella asiantuntemuksella, kuin olisin kaivannut. Palaan näihin neuvolamoitteisiin joskus tuonnempana. Eilen illalla täytimme Ajatuksia tulevasta synnytyksestä -lapun synnytykseen mukaan otettavaksi. Rauhottaa mieltä, kun tietää, että omat ajatukset ja konkreettiset toiveet synnytykseen liittyen ovat mustana valkoisella. (Tai siis puoliskoni tuon lapun täytti sanelustani, kun minua jännitti. Ihan hyvä ratkaisu kai siinäkin mielessä, että tulipahan vielä kertaalleen puhuttua synnytykseen liittyvät asiat läpi.)