Verikokeita

Ensi yöstä ja huomisesta aamusta tulee mielenkiintoiset. Viimeviikkoisen neuvolakäynnin satona oli komennus sokerirasituskokeeseen raskausviikoilla14–16 ja nythän meillä edetään jo hyvää vauhtia viikkoa 15. Terveydenhoitaja varoitti asiasta toki jo ensimmäisellä neuvolakäynnillä, mutta olin sen ehtinyt kaikessa kiireessä ja pahoinvoinnissa onnellisesti unohtaa.

Paasto alkaa siis puolen tunnin päästä, minkä jälkeen ainoastaan veden juominen on sallittua ennen huomista aamukasia. Tuolloin alkaa itse testaus, jolloin saan juotavakseni sokerilitkua, mutta syömään pääsen vasta kymmeneltä – tai paremmin sanottuna 10.40, sillä minun on juostava kaksi tuntia kestävistä labroista suoraan töihin ja lounasaika alkaa vasta 10.40.

Kauhistuttaa, miten tulen selviämään syömättä tämän pahoinvoinnin kanssa. Veden juominenkin taitaa jäädä aika vähiin, sillä nälkäisenä nautittu vesi saa aikaan aika takuuvarman oksennuksen.  Nyt vain parasta toivoen. Aamupäivästä se on jo ohi! (Täytyy myöntää, että vaikka piikkikammosta olen jo aika lailla viime vuosina päässyt, niin ajatus siitä, että huomenna otetaan useampi verikoe, minkä seurauksena verta täytyy ottaa jo kerran pistetystä kädestä, kuumottaa aika lailla.)

Sokerirasituskoetuomiosta saan tietenkin kiittää monirakkulaisia munasarjojani. Ihan kuin ne eivät olisi aiheuttaneet jo ihan tarpeeksi harmia. Munasarjojen monirakkulaisuus siis lisää riskiä sairastua raskausdiabetekseen. Tai ei kai ne sitä riskiä lisää, vaan ovat molemmat seurausta jostain yhteisestä tekijästä. Toinen sokerirasituskoe odottaa sitten vielä myöhemmillä raskausviikoilla.

Eikä ne ylimääräiset verikokeet tuossa ole. En ole tainnut kertoa, että meillä on myös sellainen tilanne, että puoliskoni on Rh-tekijän suhteen positiivinen ja minä negatiivinen. Tämä selvisi tietenkin jo ensimmäisen raskauden aikana ja aiheutti pahimman paniikin tuolloin. Keskenmenon yhteydessä minulle annettiin lisäksi vasta-ainepiiki, joten mitään tavallisesta suurempaa riskiä tässä raskaudessa ei ole. Siis sen lisäksi, että riski erilaisiin minun ja Tiitiäisen mahdollisesta veriryhmien yhteensopimattomuudesta johtuviin komplikaatioihin on joka tapauksessa suurentunut.

Minua kiinnostaisikin tietää puoliskoni vanhempien veriryhmät, koska jos toinen heistä olisi veriryhmältään reesusnegatiivinen, niin Tiitiäisellä olisi ”vain” 50 prosentin todennäköisyys olla puoliskoni tavoin reesuspositiivinen.  Jos puoliskon vanhemmat ovat kuitenkin molemmat reesuspositiivisia, olisi ilman geenitestejä mahdotonta sanoa, onko Tiitiäinen sitä sadan vai seitsemänkymmenenviiden prosentin todennäköisyydellä. Aivan kuin tuo tieto mitään muuttaisi.

Pelottaa aika lailla ajatus siitä, että reesustekijöistä johtuen tässä raskaudessa on normaalia keskivertoraskautta suuremmat riskit komplikaatioihin. Eniten ehkä huolettaa tieto siitä, että tuo mahdollinen veriryhmien yhteensopimattomuus voi aiheuttaa pahimmillaan kehityshäiriöitä ja jopa sikiön kuoleman. Onneksi yhdistelmäseulan verikokeessa vasta-aineita ei löytynyt ja ensimmäisessä raskaudessa riski ylipäätään on käsittääkseni melko pieni. Keskenmeno toki mietityttää, mutta eiköhän tuo silloin saatu vasta-ainepiikki hoitanut tehtävänsä. Seuraavissa raskauksissa riskit olisivatkin sitten jo isommat olettaen, että Tiitiäinen edes on reesustekijän suhteen positiivinen. Ja meidän kohdalla useammat raskaudet eivät edes taida olla kovinkaan todennäköisiä.

Toivottavasti sokerirasituksesta tulee kuitenkin puhdas tulos, niin on taas yksi ’ei niin mukava’ etappi ohitettu. Onneksi minulla on ihana puolisko, joka jaksaa joka päivä kysellä minun sekä Tiitiäisen vointia ja silitellä masua. Toistaiseksi olen joutunut toteamaan, etten osaa sanoa Tiitiäisen voinnista mitään, mutta jonkun viikon päästä tuonkin pitäisi kai muuttua. Joskin terveydenhoitaja sanoi, että suurella osalla sikiön liikkeet tuntuvat oikeastaan vasta viikon 20 paremmalla puolen – etenkin ensimmäisessä raskaudessa. Ja jos istukka on takana, niin saattaa mennä vieläkin myöhäisemmille viikoille. Sitä odotellessa. :)