Nautitaan!

Nyt ärsyttää, kiukuttaa ja väsyttää kaikki. Sitä kuule huudeltavan, ettei raskaus ole mikään sairaus ja jos ei aiemmin ole urheillut, niin sen voi aloittaa sitten vaikka raskausaikana. Pitäisi nauttia niistä raskauteen liittyvistä muutoksistakin. Paskat, sanon minä. Liikun normaalisti säännöllisesti ja paljon. Syön myös terveellisesti. Eli elämäntapani on tervehenkinen ja aktiivinen, menemättä kuitenkaan äärimmäisyyksiin. Olen myös kaikella tapaa hyväkuntoinen.

Tai siis olin. En koskaan eläessäni ole tuntenut oloani näin sairaaksi, ja kerrottakoon, että jokunen vuosi taaksepäin olin kuitenkin onnettomuudessa, joka oli viedä henkeni. Toki tuolloin kaksi ensimmäistä viikkoa kului sairaalassa, eikä sentään ensimmäistä viikkoa voi edes verrata tämänhetkiseen vointiini. Mutta suhteessa kaikkeen muuhun elämässä kokemaani. Keskenmeno ja siitä toipuminen on myös oma lukunsa, sillä se on kokemuksena jotain, mitä on mahdotonta verrata johonkin tällaiseen.

Kiukuttaa, kun raskaana olevat huutelevat, kuinka nauttivat raskausajasta. Neuvolan terkkakin siihen kannusti. Onhan se varmaan hienoa seurata, kuinka oma keho muuttuu raskauden edetessä. Tai miten ilmaantuu uusia erikoisia ja hassuja mieliruokia, joita himoitsee. Mitkä ennen mieluisat hajut ja maut taas tuntuvat vastenmielisiltä? Urheilu tuntuu erilaiselta ja välillä väsyttää vietävästi. Mitä näitä nyt on.

Minä en keskity mihinkään noista. Keskityn ainoastaan pahoinvointiin. Väsymyksen kyllä tiedostan, sillä sen käydessä ylitsepääsemättömäksi, voin vaipua pariksi tunniksi päiväunille, joiden aikana huono olo ei pääse vaivaamaan. Hajuja en ehdi huomata, sillä ne yllyttävät jo entisestään voimakasta pahoinvointiani vieden kaiken huomioni niin, etten niitä edes rekisteröi. Urheilemattomuuskaan ei enää haittaa, sillä minulta ei liikene ajatustilaa sen pohtimiseen – pitää keskittyä miettimään, tuleeko se oksu nyt vai myöhemmin.

Niin, se raskaudesta nauttiminen. Ei taida olla minun osani.