C niin kuin clomifen

C niin kuin clomifen. Siinä varmaankin yksi syy, jonka takia juuri tämä tuntui sopivalta ajankohdalta blogin aloittamiselle. Tänään käynnistyi taas yksi yrityskierto – tällä kertaa clomifen tukena. Josko tämä olisi se kerta, kun meitä onnistaa! On se vain kummallista, kuinka toivo joka kierron alkaessa herää, vaikka kierron päättymisen mukanaan tuoma pettymys alkaa olla jo musertava. Tuo pettymyksen tunne kasvaa kerta kerralta, mutta onneksi uuden kierron alku vielä pyyhkäisee sen tullessaan.

Clomifeniin, tuohon pieneen valkoiseen pilleriin, liittyy meidän lapsettomuuspolulla oma symboliikkansa. Se oli meidän ensimmäinen oljenkortemme. Uuden vuoden 2016 alkaessa hakeuduin uudelle gynekologille yksityiselle puolelle ja kävelin heti ensimmäisen käynnin jälkeen ulos reseptin kanssa – ovulaation indusoiminen oli tarkoitus aloittaa heti seuraavasta kierrosta.

Vaan kuinkas sitten kävikään. Seuraavaa kiertoa ei kuulunutkaan ihan heti, mikä ei tosin ole minun tapauksessani mitenkään tavatonta. Munasarjani ovat siis monirakkulaiset, mitä yksikään gynekologi ei ollut minulle tuolloin vielä tullut kertoneeksi. Eipä kertonut tämäkään, vaikka jotain pientä siihen suuntaan mumisikin. Jälkeenpäin minua on ihmetyttänyt suuresti, ettei asiasta minulle mainittu, vaikka olin jo tuolloin yli 30-vuotias ja raskaaksi tuleminen oli osoittautunut haastavaksi.

Mutta palataan siihen uuden kierron alkuun. Siihen siis, jota ei kuulunut. Luulin toki sen tekevän tuloaan, sillä alavatsaa nippaili, nännit aristivat ja lopulta rintojen sivut olivat niin kipeät, että nukkuminen onnistui lähinnä selällä maaten. Jollakulla olisi ehkä soinut hälytyskellot tässä kohdin. Minulla ei. Siihenkin on syynsä. Nuo oireet eivät nimittäin olleet minulle mitään uutta. Olin kärsinyt samoista oireita aiemminkin, jätettyäni pillerit pois noin vuotta aikaisemmin. Tuolloin nuo samaiset oireet, muutamalla muullakin höystettynä, olivat riesanani useamman kuukauden. Hieman kehno oli siis jo pelkkä raskauden yrittämisen aloituskin.

Raskaustesti on aina kuitenkin jossain vaiheessa tehtävä – minun tapauksessani viimeistään siinä, kun tiedossa on sellaiset juhlat, joissa olisi kiva ottaa myös muutama annos vettä väkevämpää. Päätin siis tehdä ”varmuustestin”, testin jonka tekeminen on pelkkää pakkopullaa ja negatiivisen tuloksen varmistelua. Tämän testin tulos osoittautuikin sitten todelliseksi yllätykseksi. Positiiviseksi sellaiseksi. Vaikka enhän minä sitä aluksi edes tajunnut.

Ensimmäistä kertaa elämässäni testi-ikkunaan ilmestyi kaksi viivaa. Katselin noita kahta punaista viivaa tajuamatta, mitä ne tarkoittavat. Reaktioni kertoo paljon siitä, kuinka vähän minulla oli uskoa siihen, että onnistuisimme. Hämmennyin kahdesta viivasta niin paljon, että menin näyttämään sitä puoliskolleni ja vasta hänen kysyessään, miten testiä pitäisi tulkita, tajusin olevani raskaana. Siis minä, joka kuitenkin kierrosta toiseen olin toivonut raskautta alkavaksi. Eikä nuo testit nyt lopulta kovin kummoista rakettitiedettä ole. Hämmennystäni selittää se, että toivo oli ehtinyt jo hiipua, mutta tuon testin myötä se heräsi taas eloon.

Siitä alkoi meidän odotus. Tuo odotus päättyi kuitenkin reilun kuukauden kuluttua vessanpönttöön sekä Kätilöopiston toimenpidehuoneen lattialle. Tuo odotuksen toukokuinen päätös on kaikista kokemistani asioista kivuliain, niin henkisesti kuin fyysisestikin.

Keskenmenon jälkeen seuraavaan yritykseen lähdettiin sitten clomifenin voimin. Tuo kierto ei tuonut meidän tiitiäistämme. Nyt clomifen on ensimmäistä kertaa käytössä tuon syksyisen yrityksen jälkeen. Välissä on toki ollut muunlaisia apuja, mutta pelkkää lepoakin. Tuohon pieneen pilleriin yhdistyy mielessäni jostain syystä positiivisia tuntemuksia. Ehkä siksi, että ensimmäinen raskauteni alkoi pian clomifen-purkin saatuani, vaikka eipä itse pilleri päässyt tuon raskauden alkamiseen vaikuttamaan. Eikä tuo raskaus edes vauvaksi asti jaksanut.

Ihmismieli on kuitenkin ihmeellinen. Jostain sen toivon ja uskon vain onnistuu löytämään. Ehkä tämä on Meidän kertamme!