Tuntuu niin käsittämättömän epäreilulta, että olemme tässä tilanteessa. En ihan oikeasti olisi uskonut, että kaiken kokemamme jälkeen meidän kohdallemme olisi sattunut vielä nämä kaksi viimeisintä. (Toisaalta, kuinka moni olisi tässä vaiheessa ehtinyt tulla kahdesti raskaaksi?!?) Ja silti, nämä meidän kokemamme vastoinkäymiset ja koettelemukset ovat pientä verrattuna siihen, mitä toiset joutuvat käymään läpi.
Kierron sekaisin meneminen taisi herättää taas sen vanhan epätoivon. Epätoivon, joka kumpuaa siitä, ettei tiedä yhtään missä mennään eikä ole edes teoreettista mahdollisuutta edistää asiaa saatikka tulla raskaaksi. Epätoivolta on vaikea nähdä, että lopussa voisi odottaa onnistuminen.
Tämä muistuttaa minua siitä ensimmäisestä vuodesta, jonka yritimme lasta ilman yhtäkään selvää ovulaatiota ja gynekologi käski vain jatkaa. Missään ei lopulta ollut enää mitään mieltä ja olo oli, kuin pilkkopimeässä metsässä suuntaansa hakevalla vaeltajalla.
Tällä hetkellä olen vihainen siitä, että minut jätettiin aivan yksin keskenmenon kanssa. Nyt huomaan mielen ja kehon alkavan pettää. Olen tosiaan laihtunut silminnähden, hiukset tippuvat päästä (tähän saattaa vaikuttaa myös imetys ja edellinen raskaus), joka paikkaa kolottaa ja olo on totaalisen väsynyt ja vedoton.
Kävin viikonloppuna päivystyksessä, kun jalkaan tuli äkillinen kipu, jollaista en ole koskaan aiemmin kokenut. Halusivat ottaa labrat veritulpan varalta. Sitä ei onneksi ollut, mutta lääkäri kehotti olemaan vielä maanantaina yhteydessä omaan terveysasemaan ja pyytämään laajan verenkuvan.
Olo on lannistunut. Kaiken kukkuraksi soimaan itseäni siitä, että ehdoin tahdoin lähdimme taas tähän. Lähdimme, vaikka olimme toisin päättäneet - juuri tämän ja vastaavien takia. Toki eihän sitä koskaan voi etukäteen tietää, miten lopulta käy. Vai olisiko pitänyt?
Tässä voi tietenkin käydä vielä hyvin. Vastahan me aloitimme! Olen vain tällä hetkellä siinä kohdassa, josta on vaikea nähdä mihinkään suuntaan.
En osaa löytää oikeita sanoja, mutta yritän kuitenkin: Anna vihan, ja muut ikävät tunteet tulla ja mennä. Yritä luottaa siihen, että seuraava päivä on valoisampi, ja että tämä on polku on se mikä teidän pitääkin kulkea. Kun mieli on johonkin ryhtynyt, on sitä vaikeaa enää kääntää. Rinnakkaistodellisuudessa voisit tuntea olevasi yhtä hukassa. Vaikka se tuntuu mahdottomalta, yritä uskoa siihen, että valinnat on oikeita, ja että huominen voi olla jo paljon parempi. Hyvät asiat voivat olla ihan lähellä, kosketusetäisyydellä. Anna jonkun lohduttaa, puolison, sairaalapastorin, ystävän tai jonkun muun sopivan. Asiat ovat epäonnistuneet, et sinä.
VastaaPoistaKiitos Lia. ❤ Tuli kunnon itku kommenttiasi lukiessa ja se teki todella hyvää.
PoistaTässä taitaa nyt samalla kertaa purkautua myös Haitulan raskauteen ja synnytykseen liittyviä asioita. Ne ei ole ennen iskeneet näin kovasti, mutta nyt jotenkin kaikki matkalle osuneet vastoinkäymiset tuntuvat hyökyvän kerralla mieleen.
Taitaa olla todella syvällä tuo itsen soimaaminen, vaikka olet ihan oikeassa - asiat ne ovat epäonnistuneet ja hyvä voi olla aivan kulman takana. Siihen olen yleensä jaksanutkin uskoa. Ehkä tällä kertaa keskenmeno pääsi yllättämään pahemmin, kuin aiemmat vastoinkäymiset, kun olin ensimmäistä kertaa ikinä päättänyt antaa itseni uskoa onnistumiseen.
Kiitos paljon sanoistasi, tämä jo auttoi. Täytynee kuitenkin puida tunteet ja asiat jonkun kanssa ihan juurta jaksaen. Se auttaa aina.
Lia kirjoitti niin kauniin ja tärkeän asian tuohon, että oli vain pakko tulla sitä komppaamaan. Tosiaan, sinä et ole epäonnistunut missään ❤ se ei toki tarkoita sitä, etteikö saisi tulla kaikenlaisia siihenkin ajatukseen liittyviä tunteita, tuleehan niitä jos tullakseen on. Mutta koita aina muistuttaa tästä itseäsi ❤
VastaaPoistaMieli on jännä juttu, kun se voi sulkea sisäänsä vaikka kuinka paljon pahaa oloa, joka sitten yhtäkkiä pulpahtaa pintaan syystä tai toisesta. Tässäkin anna armoa itsellesi! Tottakai lähdit tähän projektiin toivoa täynnä, niin me ihmiset tehdään. Vaikka olisi tapahtunut mitä, niin on se hauras toivo. Älä anna siitä periksi ❤ et myöskään koskaan voi tietää, mikä elämän tapahtumista on se, joka saa kehon ja mielen vaatimaan aikalisää. Se tuli nyt, eikä se ole mikään ihme. Ota aikaa, helli itseäsi. Olet kaikesta selvinnyt, uskomaton nainen 😘
Kiitos! ❤ Miten osasitkin sanoa niin kauniisti ja osuvasti. Pillitin taas ihan silmät päässä kommenttiasi lukiessani. Tuli jotenkin todella helpottunut olo.
Poista