Vuoto on nyt yltynyt veriseksi ja saanut kaverikseen aaltoillen tulevia alavatsatuntemuksia. Varsinaisia kunnon kipuja ei kuitenkaan vielä ole ja haluaisinkin tuudittautua tuon seikan mukanaan tuomaan toivoon. Toisaalta toivoisin, että tämä olisi mahdollisimman nopeasti ohi. Ohi ilman turhaa uskottelua jäljellä olevasta toivosta.
Kyllä tästä jonkinmoisis enteitäkin kai oli, kuten eilen kirjoitin. Lisäksi toissailtana paperiin jäi iltapissalla käydessäni jonkinmoinen ovulaatiolimaa muistuttava limatulppa. Sydän hyppäsi tuolloin kurkkuun ja mietin, mahtaako se enteillä tämän raskauden päättymistä lyhyeen. Ehkä tai sitten ei.
Toivoa ei taida pahemmin olla jäljellä, mutta niin vain mieleni tekee kaikkensa löytääkseen niitä hataria jäljelle jääneitä oljenkorsia. Lämmöt ovat edelleen koholla (minkä voi selittää myös toissapäivänä minuun iskenyt flunssa), rintoja aristaa (joskin PALJON aiempaa vähemmän) ja kipuja on toistaiseksi vähän.
Kahdessa edellisessä keskenmenossa ruskeaa vuotoa seurannut varsinainen verinen vuoto alkoi hanat kaakkoon -tyylillä. Nyt veristä vuotoa tulee maltillisesti. Noilla kerroilla myös kivut alkoivat ennen veristä vuotoa.
Mietin minä sitäkin, että ehkä tämä vuoto johtuu siitä noin viikko ennen ovulaatiota tehdyssä ultrassa kohdusta löytyneestä varjosta. Ehkä sinne on jäänyt edellisen keskenmenon jäljiltä jotain, mikä nyt vuotaa.
Tiedän, että nämä spekulaatiot ovat täysin turhia ja kaikenlainen oireista tai niiden puutteista järkeily on yhtä tyhjän kanssa. Sitä vain toivoisi asialle jonkinlaisen varmuuden. Suuntaan tai toiseen.
En voi olla ajattelematta, että sitähän tämä oli. Alusta asti. Liian hyvää ollakseen totta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti