Niinhän siinä sitten tietenkin kävi, että kohdalle osui taas saatanallinen latenssivaihe - tuo kaamea riesa, josta kukaan ei ensimmäisellä kierroksella ollut varoittanut, mutta jota tällä kertaa jo osasin pahaa aavistaen odotella. Toki olin myös antanut kertoa itselleni terveydenhoitajien, kätilöiden, lääkäreiden sekä useamman kerran synnyttäneiden ystävieni suulla, ettei minun viime synnytyksessä kokemani kaltaista latenssivaihetta usein enää seuraavissa synnytyksissä tarvitse kärsiä.
Muuta niin vain ollaan taas tässä! Kivuliaat ja säännölliset supistukset alkoivat sunnuntai-iltana enkä ole nyt kahteen yöhön nukkunut yli 10 minuutin pätkää putkeen. Kipu on saatanallinen eikä siihen auta mikään - täytyy vain sietää aina sen pahimman yli. Aluksi auttoi lämmin (käsi, lämpötyyny tms.), mutta tämän yön edetessä lähes kaikki kosketus supistusten aikaan on alkanut vain ahdistaa ja jopa sattua - aivan kuten viime kerrallakin.
Odotan aamua kuin kuuta nousevaa, sillä jos eiliset ja sitä vanhemmat merkit pitävät paikkansa, niin etenkin aamun ja myös osittain päivän ajaksi supistukset jonkin verran helpottavat. Toisaalta väsy on viime päivien helteiden, koronakevään ja huonosti nukuttujen öiden takia sellainen, että nyt jo hirvittää, kuinka pitkään tätä jaksan. Viime kerrallahan tarvi lopulta valvoa vain kolme vuorokautta. Saa nähdä, missä vaiheessa tällä kertaa oma kivunsieto ja jaksaminen loppuvat ja/tai synnytyssairaalasta todetaan, että synnytys on syytäkäynnistää. Latenssivaihehan ei siis tarkoita, että itse synnytys on käynnistynyt!
Jännittää myös Haitulan jaksamisen takia. Edellisellä kerrallahan synnytys tosiaan lopulta käynnistettiin puhkaisemalla kalvot, sillä minä en yksinkertaisesti olisi enää jaksanut pitempää ja kivut olivat sitä tasoa, ettei edes vesi pysynyt enää sisällä. Toisaalta elettiin raskausviikolla 40+0. Nyt viikkoja on kasassa 39+2. Kovat supistukset otti veronsa myös Tiitiäiseltä ja lopulta jouduttiinkin turvautumaan imukuppiin, mikä tietenkin mietityttää tämänkertaisia supistuksia kärvistellessä latenssivaiheen venyessä. Ja sehän saattaa venyäviikonkin mittaiseksi!
Soitin myöhään sekä toissa- että eilen illalla Naistenklinikalle, jotta saisin vähän tukea ja turvaa sekä ohjeita. Kotona mennään siihen asti, kun kipu ja jaksaminen sen sallivat eikä ilmaannu muita syitä lähteä sairaalaan - kuten viime kierroksella jo opinkin. Toki jos kivut yltyvät aivan sietämättömiksi, on mahdollisuus käydä hakemassa hieman vahvempaa kivunlievitystö, kutrn kipupiikki, jonka sain lopulta viime kierroksella kahteen kertaan ennen synnytyksen käynnistämistä. Ensimmäinen piikki auttoi ja toi elämäni onnellisimman tunteen sekä hetken hengähdyksen kipuun. Toisella piikillä ei sen sijaan ollut jostain syystä kummoista vaikutusta.
Nyt siis pitää vain jaksaa ja sietää väsymystä ja poskettoman kovaa kipua. Kun synnytys lopulta jollain tapaa käynnistyy, niin sitten on onneksi luvassa parempaa kivunlievitystä ja apuna maailman parhaita ammattilaisia. Toivottavasti myös Haitula jaksaa mahdollisimman hyvin. Pian nähdään! <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti