Päivänsankari

Vauvavuosi on nyt takana Haitulan ensimmäisen vuoden tultua täyteen viime yönä puoli kahden aikaan. Edelleen ahdistaa ajatus siitä, että kaikki oli hilkulla päättyä toisin. En osaa edes kuvitella elämää ilman tuota pikkuruista päivänsädettä!

On ihmeellistä, miten selvästi Haitulan keskeisimmät temperamentti- ja luonteenpiirteet näkyivät jo synnytyssairaalassa. Kohdallemme on osunut todellinen ilopilleri, joka on hyvinkin lunki, mutta samalla todella topakka ja määrätietoinen. Haitula ja Tiitiäinen ovat keskenään hyvin erilaiset tapaukset, vaikka kyllä heistä yhdistäviäkin piirteitä löytyy luonteesta ulkonäköön. 

Haitulan kromosomipoikkeama varmistui verikokeella useampi kuukausi sitten, kun hän oli sen kokoinen, että tarvittava määrä verta voitiin ottaa. Kliinisesti tuolla poikkeamalla ei välttämättä ole paljoakaan merkitystä - onneksi! - mutta aika näyttää, miten hänen kohdallaan käy. Jos jotain, kuitenkin ilmenee, niin asiaan pystyttänee kiinnittää huomiota ajoissa ja saada tarvittavaa tukea, kun poikkeama on tiedossa.

Tuntuu ihan hurjalta, että Haitulan syntymästään on jo vuosi ja toisaalta vain vuosi! Vielä hurjemmalta tuntuu, ettei minulla enää koskaan tule olemaan vauvaa. Välillä olen leikitellyt ajatuksella vielä yhdestä lapsesta, mutta puoliskoni sanoin: "joskus täytyy ymmärtää lopettaa." Kahden kanssa elämä on vielä suhteellisen helppoa (ei todellakaan ole, kun perheessä on uhmaikäinen!!) ja kohtuuhintaista, minkä lisäksi molemmille riittää aikaa ja huomiota (edes tyydyttävästi).

Totuus taitaa kuitenkin olla se, että vaikka kaikki muu taipuisikin vielä yhteen lapseen, niin kumpikaan meistä ei enää uskalla lähteä yrittämään. Meillä on käynyt kahdesti todella hyvä tuuri (vaikka joku on voisi ehkä olla siitäkin eri mieltä) enkä uskaltaisi enää lähteä kokeilemaan kepillä jäätä. Kaiken kukkuraksi pienipainoisen synnyttäneen riski synnyttää pienipainoinen uudestaan on kohonnut. En myöskään jaksisi enää mitään lapsettomuushoitoja enkä jossittelua siitä, tulisiko sieltä edes enää vauvaa. Ja jos vauva saisikin alkunsa, niin mikä kaikki sillä kertaa menisi pieleen.

Myönnän, että minua surettaa, etten koskaan päässyt kokemaan raskauden yritystä, joka olisi ollut jännittävää ja ihanaa. Minua surettaa, etten päässyt kokemaan raskautta, josta olisin uskaltanut kertoa ihmisille ja iloita. Niin se vain on, että kaikkea ei saa. Me saimme kuitenkin kaksi aivan ihanaa lasta. ❤❤